No eipä oo tänne tullu kyllä yhtään kirjoiteltua pitkään aikaan! Nytten jo voisi. Tosin yhdestä asiasta on mainittava…
Kesäloman viimeisenä viikkona isä ja M lähti viemään mua takaisin kotia kohti. Marsut ja kamppeet autoon ja menoksi! Matkalla käytiin mun toiveesta Ähtärissä moikkaamassa pandoja ja muita otuksia. Oli lämmin kesäpäivä joten aika lailla siellä otukset nukkui 😀 Oli siellä kuitenkin kivaa, isäkin totesi että kävi Ähtärissä viimeksi luokkaretkiporukan kanssa kun ajoi vielä linkkua viime vuosituhannen puolella. Ähtärin jälkeen sitten matka jatkui, käytiin syömässä, isä ja M jätti mut tänne kotiin ja lähti ajelemaan takaisin Oulua kohti, olihan kello jo viisi. Laitoin tytöille häkin kuntoon, ulkona on upea keli, minäpä käyn pikaisesti fb ennenkuin lähden keskustaan istumaan…
Ja sitten näen fb että aivan liian pitkäaikainen ihastukseni on löytänyt itselleen tyttöystävän. Aha. Näin. Ei täs mitään. Noh, mä olinkin jo vähän tuskastunut et ei tästä tunteiden kertomisesta tuu yhtään mitään, pitäiskö yrittää päästä asian yli jo… Tämähän helpotti asiaa kummasti. Kuitenkin oli aika tyhjä olo. Seuraavaan kysymykseen että miksi en tehnyt aloitetta: mua hirvitti että mä mokaisin ja mulla menis siihen välit poikki. Mä pelkäsin liikaa että satuttaisin sitä jotenkin. No, tyhjä on jääkaappikin joten kauppaan vaan. Viimeisimmästä sydänsurusta olikin kerennyt vierähtää jo 10 vuotta joten olin aika hämilläni seuraavat pari päivää. Sen jälkeen alkoi ylimiettiminen ja se oli herkkua se. Kaupassa pohdin miltä se näyttää, onko toi se, tuleeko se kadulla vastaan, törmäänkö mä siihen ja sen tyttöystävään jossain, aagh. Facebookissa en uskaltanut käydä kolmeen viikkoon koska en halunnut törmätä mihinkään ”kullan kanssa kaupassa viihteellä!”-päivityksiin. Instagramin käyttö tosin loppui kuin seinään. Loppupeleissä mun mielestä näin on parempi. Kuulostaa masentavalta, mutta mussa on tarpeeksi naista myöntämään että se uusi tyttöystävä on parempi tyttöystäväehdokas kuin minä. Eikä kysymys ole mistään huonosta itsetunnosta, mulla on terve itsetunto. Mä tiedän mun omat vahvuudet ja heikkoudet.
Menipä itsesääliksi. Vai menikö? Te päätätte. No, syksystä en nyt paljoa muista. Halloweenina olin töissä. Musta on kivaa olla töissä. Nyt tän korona-ajan pitkittyessä ei mulla viikonloppuisin kovin paljon muutakaan puuhaa ole. Synttäriviikonloppuna marraskuun lopuilla sisko tuli kylään ja vietettiin kiva päivä Tampereella. Joulunvieton aloitin tänä vuonna jo heti kun omat synttärit oli juhlittu 😀 Olisin mennyt katsoon Popedaa ja Raskasta Joulua mutta kiitti korona. Viime jouluna myös yritin tukea pienyrittäjiä. Fazerilla ja Pandalla menee muutekin niin hyvin niin tänä vuonna meinasin ostaa suklaat, piparit ja glögit Aito-kaupasta. Ei mennyt ihan niinku. Suklaat oli kuivia eikä piparit maistuneet miltään. No, ajatus oli hyvä. Itse joulu meni mukavasti. Olin äidin ja P:n luona 3 päivää (muutti loppukesästä yhteen) ja siskon luona kaksi päivää. Siskon luona katottiin yhdessä Netflixistä Klaus, se oli hyvä 😀 Välipäiviksi kotiin kun oli töitä (sisko jäi Ouluun täksi uudeksivuodeksi).
Uutenavuotena meinasin olla rohkea ja ostaa muutaman ilotulitteen. Aikeeksi jäi, en mä niitä lumituiskussa ala ampumaan. Uutena vuotena oli sitten töitä, kotona oltiin kuuden maissa. Tein uunissa ranskiksia ja lihapullia ja katsoin Netflixistä ”Man of Steel”, sitten korkkasin siiderin ja aloin kattoon Witcheriä alusta, katsoin ehkä 6 jaksoa ja menin nukkumaan kahdelta. Alkuvuodesta aloin muuten lukeen niitä kirjoja, ne on Hyviä.
(täällä muuten korona-arki on vaikuttanut sillä lailla pääkoppaan et meikällä on pienimuotoinen julkkisihastus Henry Cavilliin nyt. Eikös niiden pitäisi loppua siinä 19-v iässä? Ei näemmä. Nautitaan niin kauan kuin tätä kestää, Netflixistä ollaan katottu jo Witcher, Man of Steel, Enola Holmes ja nyt mulla kököttää leffahyllyssä Mission Impossible: Fallout (NE VIIKSET. Hooot. Emppu hiljaa siellä ruudun toisella puolella) ja Batman vs Superman 😀 )
Uudenvuodenpäivänä luin Antti Tapani-kirjan, siinä kohdassa kun se kertoo parisuhdeväkivallasta mullakin nousi pala kurkkuun. Ei ole siis kokemusta kyseisestä aiheesta, ei hätää, assit vaan on välillä vähän turhankin myötätuntoisia.
Tälle vuodelle kehitin itselleni haasteen: Rohkeampi Tiina 2021. Mä oon niin nössö että itseäkin ärsyttää 😀 tammikuun ekalla viikolla oli vuorossa eka haaste: Hiihtäminen. Mä oon hiihtäny viimeksi Levillä vuonna 2010, en kertaakaan Jämsässä. Lauantaina siis laitoin monot jalkaan ja sukset mukaan ja keskustaan! Tarkoituksena käydä Patalahdella kahvilla ja tulla kotiin takaisin. Kyllä se muuten jännitti, En tiedä mikä jännitti mutta jännitti kamalasti ja olihan se hiihto loppupeleissä kivaa! 😀
Seuraavana haasteena oli vuorossa laskettelu. Yleensä mä oon käynyt isän kanssa Oulussa laskettelemassa, mutta isä jää nyt muutaman kuukauden kuluttua eläkkeelle enkä mä oikein voi siinä vaiheessa enää soitella et ”isä milloin pääsisit rinteeseen” jos se on M:n kanssa jossain päin Australiaa ottamassa aurinkoa 😀 Nyt on oikea aika oppia olemaan itsenäinen rinteessä. Loppiaisena kävin Himoksella katselemassa länsirinteitä, missä on hissit, missä rinteet, vuokraamo, lipunmyynti. Piti vain odottaa että pohjoisrinteet aukeaa, pääsee punaisille rinteille! Aukesihan ne, eli yhtenä lauantaina siis aamukahvit naamaan (ja vähän MI: Falloutia siinä samalla…), vaatteet päälle ja linkulla Himokselle! Upea päivä. Himoksella olin 12.30 ja kävelin länsirinteille….
MITKÄ NÄMÄ JONOT ON?? Kauheat ryysikset joka paikkaan! Noh, kiltisti jonottaman vain. Puoli tuntia lipunmyyntiin ja yli tunti vuokraamoon, yhteensä tunti ja 40 min jonossa. Ei saatana. Loppuvaiheessa aloin pohtimaan haluaisinko oikeasti rinteeseen vai en.
Tässä vaiheessa pitää mainita että mulla oli maski koko päivän. Himoksella oli ihan helvetillinen ruuhka ja näin ehkä viisi kasvomaskia. Nyt oikeasti. Mua alkaa turhauttaa tää suomalaisten välinpitämättömyys. Jos me ei pidetä maskeja tai välitetä mistään, niin hallitus on tehnyt aivan turhaan yli vuoden verran töitä. Meillä on loppupeleissä se vastuu. Ei Marin ja kumppanit voi tulla jokaiseen baariin ja hiihtokeskukseen valvomaan onko kaikilla maski ja pidetäänkö turvaväliä. Tai käydä itse henkilökohtaisesti hakemassa mahdolliset korona-altistuneet ihmiset kahdeksi viikoksi karanteeniin. Osa suomalaisista käyttäytyy ihan kuin esikoululainen joka ei halua laittaa kurahousuja jalkaan.
No, vuokrasin kuitenkin sukset, monot ja muut ja suksin rohkeasti siniseen rinteeseen testaamaan varusteita. Kyllä näillä pystyy laskemaan, pohjoisrinteitä päin! Ensimmäiset nousut tosin tuolihisseissä pelotti. Ankkurihisseihin en mene. Rukalla 08 menin ekaa kertaa yksin sellaisella ylös ja mun takki jäi kiinni siihen ankkuriin, hyi! No, kello oli sen verran että kerkesin laskea ehkä pari tuntia ennenkuin rinteet meni kiinni, mutta mulla oli voittajafiilis! Mahtava olo, mä olin niin ylpeä itsestäni. Nyt on pitänyt mennä monena viikonloppuna uudelleen, mutta perhana kun joka lauantai on tupruttanut lunta. Yhtenä viikonloppuna tosin turhautuminen kävi liian voimakkaaksi ja pyörähdin paikallisessa pubissa, VIRHE!! Paikka aivan täynnä porukkaa, hirveä häly, aivot huusi ”pois! Pois! Melua! Kantaako joku täällä koronaa!” kerkesin vain takin riisua ennenkuin piti paeta. Eniten harmitti se, että pikapiipahduksella mä näin siellä tyyppejä joihin olisi ollut kiva tutustua. Mun ikäisiä ihmisiä kaiken lisäksi. Nyt pitää muuten kans mainita että oli huvittavaa kun taksimatkalla takaisin Himokselta kotiin kuski oli aivan satavarma että olisin korkeintaan 20-21, väärin! Vuoden lopussa kolmekymmentä! 😀
Onkohan tässä enää muuta? En mä tiiä. Kai tässä on tullu kirjoteltua jo tarpeeksi