No ni, eli kirjoitellaans välillä. Tässä artikkelissa ei ole yhtään kuvia, koska minä en vaan osaa. Näin mä oon laittanu kuvia kännykästä facebookiin:
-Ota kuva (”että sinut siinä nään, nyt mä tahdon todisteet, lähetä ne heti mulle kännykkään, mä tahdon tietää missä meet”) <- Antti Tuisku, -”Ota kuva”
-Lähetä se joko omaan sähköpostiin tai siskolle messenger
-Tallenna kuva läppärille
-Lisää facebookiin.
Rooman kuvia on tällä hetkellä 60, eli aikaa menee. Siksi ei ole kuvia tällä kertaa, se on viikonlopun urakka. Noh, kuitenkin, Rooma. Siskolla oli maaliskuussa kolmikymppiset, samaan aikaan ku mulla talviloma joten äiti päätti et mennään koko viikoksi reissuun. No ei siinä mitään, matkaoppaita lainailemaan ja passia päivittämään. Reissuun ei tarvinnut ostaa kuin kevyt kevättakki (kirpparilta onneksi löytyi, omistin viimeksi valkoisen takin vuonna -08) ja isältä sai lainaan pikku olkalaukun taskuvarkaiden varalta, niistä oltiin varoiteltu Paljon.
Lähtöä edeltävänä lauantaina vein tytöt päivä, tai no oikeastaan viikkohoitoon Jyväskylään saman naisen luo joka hoiti tyttöjä pari vuotta sitten kun Annalla oli virtsakivileikkaus samaan aikaan kun mulla Ahvenanmaan postcrossing-reissu. Hain samalla reissulla ruokaa Subwaylta. Kotona olin kahdelta, oli vielä pari tuntia aikaa pakkailla ja siivoilla ennen kuin juna lähtisi Helsinkiä kohti. Menomatka meni hyvin, näin pellonreunassa jopa metsäkauriin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla suuntasin lentokenttäbussilla hotellia kohti, lento lähtisi vasta seuraavana aamuna jolloin myös äiti ja Anu tulisi Oulusta aamulennolla. Tässä vaiheessa ei lento vielä jännittänyt…
Yö meni hyvin, menin ensimmäisten joukossa aamupalalle, sielläkään ei jännittänyt, olisin turvassa vielä neljä tuntia, sieltä sitten samalla lentokenttäbussilla kentälle, turvatarkastuksista läpi ja portille. Nyt alkoi jo jännittämään kun näki ne koneet kentällä… Lähtöön vielä 40 minuuttia, missä äiti ja Anu on… Kun koneeseen nousua alettiin kuuluttamaan, oli pakko pinkaista vessaan pikapissalle ja hermoitkulle, se vaatii paljon että minut saa itkemään. Vessasta pois päästyä näkyikin jo tuttuja kasvoja, matkaseura oli saapunut.
Koneeseen pääsy jännitti jo kamalasti, äiti kerkesi jo kertoa lentoemännille että joukossa on lentopelkoinen. Se oli tosi hyvältä paikalta varannut paikat, just Businnes-luokan takaa et mun edessä oli verhot, en nähnyt ikkunoista ulos, se oli tosi hyvä. Myös screeneillä näkyvä tv-ohjelma rauhoitti, välillä näkyi vain missä päin ollaan lentämässä, myös vanhempi stuertti kävi juttelemassa, oli kuulemma ollut näissä hommissa jo kolmekymmentä vuotta! Lennon aikana rohkaistuin sen verran että kävin ylhäällä pyytämässä lentoemänniltä teetä äidille joka oli torkkunut puolet lennosta ja yritin myös vessaan kun oli kauhea pissahätä. Sitten kone heilahti ihan pikkuriikkisen ja mulle tuli pupu pöksyyn ja kipitin takaisin omalle paikalle… Lentoon suhtauduin loppupeleissä kuin simulaattoriin ja kolmen tunnin kuluttua oltiinkin jo perillä.
Koneen renkaiden koskettaessa maata oli siistiä katsella ikkunasta ulos ja nähdä eri lentoyhtiöiden koneita, siellä on EasyJet lähdössä taivaalle, sen perässä Ryanair, tuolla näkyy Air China… Koneesta pois päästyä oli jo aika siirtyä… Mikä niiden hihnojen nimi on joilla odotetaan kun tavarat tulee ruumasta… Noh, odotettiin äidin laukku ruumasta ja sitten lähdettiin etsimään junalippujen myyntipistettä että päästäisiin Leonardo Expessillä Fiumicinon lentokentältä Rooman keskustaan. Myyntipisteellä tuli ensimmäinen pulma kun äidin kortti ei toiminutkaan. Oho, no ostetaan mun kortilla. Sitten junalla siis Rooman keskustaan, lentokenttäalue oli aika sokkelo… Keskustassa Terminin pääjuna-asemalla oli aika suunnistaa hotellille, ensimmäinen ”ei vitsi me ollaan Italiassa!”-fiilis tuli kun meidän ohitse kulki kaksi vanhempaa nunnaa. Nunnia! Oikeita nunnia! Hotellille seikkailusta ei sen enempää, meillä meni tunti…
Noh, päästiin hotellille, purettiin vähän tavaroita ja lähdettiin tutkailemaan ympäristöä, osuttiin puolivahingossa kunnon turistirysä-alueelle ja syykin selvisi aika nopeasti, tuossahan on Fontana di Trevi! Vautsi! Mut kello on jo melkein kaksi, voisi syödäkin jotain, tuossa vieressä on ihan hyvältä vaikuttava paikka. Siellä tulikin eka kielikatkos kun luulin tilaavani parmankinkku-mozzarella-pastan mutta pöytään saapuikin parmankinkkua, mozzarellaa ja vihreää salaattia. Tagliere ja Tagliatelle ei tarkoitakaan samaa asiaa… Noh, tuli syötyä. Sitten jälkiruuaksi mun eka espresso, olin maistanut sitä aikaisemmin vain kerran 14-vuotiaana, silloin se maistui lämmitetyltä yskänlääkkeeltä. Nyt se oli ihan hyvää. Sieltä sitten lähdettiin etsimään ruokakauppaa ja käveltiin ohi Ihanan keltaisen kaupan joka myi ainoastaan sitruunatuotteita, mutta ”nyt ei osteta mitään tuliaisia, keretään käydä tuolla myöhemminkin.” Noh, ei sitten löydetty sitä kauppaa enää sieltä alueelta, höh. Kauppa sentään löydettiin eikä äidin kortti toiminut sielläkään! Voi hemmetti, mitäs nyt, mennäänkö mun luottokortilla koko reissu… Kortti saatiin sentään toimimaan seuraavana päivänä.
Maanantaina olikin vähän viileämpi ja sateisempi päivä. Äidin kaveri oli vinkannut meille sellaisesta paikasta kuin ”Eataly”, se olisi kuulemma näkemisen arvoinen paikka. Onko se joku ravintolamaailma vai mikä… Sinne mentiin metrolla ja paikan päällä oli vastassa yllätys, se oli todella näkemisen arvoinen paikka, pienen kauppakeskuksen kokoinen ruokakauppa! Neljä kerrosta pelkkää ruokaa, keittokirjoja ja kokkausvälineitä. Mentiin kerros kerrallaan, mutta ensin syötiin pizzaviipaleet, njam. Siellä oli paljon kaikkea, mutta eniten jäi paikasta mieleen vaahtosammuttimen kokoiset viinipullot jotka maksoivat 300-600 euroa. Huhhuh. siellä syötiin myös aidot, oikeat italialaiset jäätelöt (turistijäätelö on parempaa). En muista mitä sieltä ostettiin, pikku kassi lähti kuitenkin tavaraa mukaan. Eikun ai juu, ostin marsuhoitajalle kiitokseksi/tuliaiseksi sitruuna-aiheisen keittiöliinan.
Tiistaina oli tiedossa vähän jännempi päivä kun käytiin luukappelissa ja katakombeissa, mutta mä oon kirjottanu tätä jo melkein tunnin joten se jää huomiselle…