Elikkäs joo, elokuun lopussa alkaa kesä olla jo ohi ja tää on kyllä ollu ihan ku Lemony Snicketin ”Surkeiden Sattumusten Sarjasta” (käsi pystyyn kuka haluaa viettää melkein koko kesäloman lääkärin käskystä sohvan pohjalla ku jalka on paskana? Aivan, sitähän minäkin.) ja nyt kaikkein viimeisimpänä just muutamaa päivää ennen reissua Anna alkaa pissata verta. Hei kamoon, mä en enää jaksa tätä… Seuraavana päivänä eläinlääkäriin Jyväskylään, röntgenkuvassa näkyi iso virtsakivi joka vaatii leikkauksen. Minähän olen silloin jo Ahvenanmaalla! Pikkuisenko tuli kiire etsiä jostain asiansa osaava marsuhoitaja, Annalle piti nimittäin syöttää kolmesti päivässä lääkettä.. Onneksi Jyväskylästä löytyi marsuhoitaja, vein tytöt sille heti maanantaina töiden jälkeen, tiistaina heti töistä Onnibussilla Tampereelle ja sieltä sitten äidin ja P:n kyydissä kohti Turkua. P on myös harrastamassa crossailua, sen eka PC-miitti. Perillä Turussa olinkin jo aivan naatti mutta menin silti hotellin aulaan lämmittelymiittiin, virhe! Siellä mun sosiaaliset akut vetikin sitten aivan nollaan, olisi kannattanut jäädä hotellihuoneeseen lepäämään. Noh, tyhjästä päästä kärsii koko tyttö.
Keskiviikkona sitten lähdettiin Ahvenanmaata kohti Viikkarin laivalla. Jätettiin reput hyttiin ja mentiin Postcrossing by Sea-merimiittiin laivan kokoustilaan. Ihan ensiksi kävin kuitenkin ostamassa infosta muutamat parit korvatulppia, tiesin että miitissä olisi puhetta ja hälyä joka väsyttää ja saa korvat kipeäksi. Miitissä saatiin miittipussi jossa oli käsidesipullo, muutama kynä, pari esitettä ja postikortteja. Eeeeii mulla on ihan tarpeeksi kortteja, en tarvi yhtään lisää… (miitissä oli vielä arpajaiset joista sain lisää kortteja…) Alkumiitti sujui mukavasti kortteja kirjoitellen. Välillä tarvitsin hiljaisuutta ja menin taxfree-osastolle pyörimään ja kokoushuoneen ulkopuolelle juomaan kahvia ja katselemaan Turun saaristoa. Perillä oltiin kahden maissa, siitä bussilla hotellille, tavarat huoneisiin ja takaisin bussiin, loppupäivän ohjelmassa kiertoajelu, illallinen ja limsa- ja suklaatasting Amalian limsatehtaalla, okei, tästä tulee hienoa, Ahvenanmaa on varmasti kaunis paikka! Paitsi mikä mun niskaa kutisee-
AMPIAINEN! HYI! Äkkiä läimimään sitä kuoliaaksi ja se putosi bussin lattialle, mokoma. Mutta kerkesi se pirulainen silti pistämään ja etusormi alkoi turvota ja kipuilla. Ei luoja nyt, onko tää enää edes mahdollistakaan? Nyt meni kyllä maku koko kiertoajelusta, opas puhuu liian kovalla äänellä, mulla on väsy ja kuuma ja sormi huutaa jäätä tai jotain muuta kylmää. Päästäiskö jo sinne ravintolaan ni sais jäähauteen tai jotain? Tunnin kiertoajelun päätteeksi pääsin kuitenkin ravintolaan jossa sain pikku kattilan täyteen jäämurskaa, tässä vaiheessa oli jo koko etusormi turvonnut. Noh, nyt kuitenkin helpottaa. Ravintola paljastui lähiruokaan ja savustukseen erikoistuneeksi ravintolaksi. Itse paikka vaikutti oikein hienolta, kuin kesäinen huvimaja (onkohan se oikea sana? ) ja seinillä näkyi palkintojakin. Pöydässä oli jo valmiiksi kulhollinen keitettyjä perunoita, mitäköhän muuta on tarjolla…
Tässä vaiheessa onkin jo tarpeen mainita että AS-henkilöt ovat yleensä erittäin tarkkoja siitä mitä he syövät, lähinnä näön, maun ja koostumuksen kannalta. Mä en myöskään aina kovin mielelläni maistele uutta ruokaa, joten illallinen oli hyvin mielenkiintoinen…
Alkupaloiksi pöytään laskettiin jaettavaksi tapas-tyylinen lankku. Okei, mitäs tässä näyttäsi olevan… Lohiherkkua, voita, kahdentyylisiä paistettuja lättyjä, savustettua juustoa, sitrushedelmiä, tuossa näyttäisi olevan jotain lohimuhjua, sitä voisi maistaa, tuossa on silliä mutta mitä ihmeen jauhopaakkuja siinä on? Sitten kokki alkoi selostaa englanniksi mitä on tarjolla. Ai toi lohiherkku onkin mätiherkkua? Hyi. Paistetut lätyt on jotain juurespannukakkuja, niitä voi maistaa… Savujuustosta en oo ikinä tykännyt ja savustetut sitrushedelmät vaikuttaa liian epämääräisiltä. Toi lohijuttu on ihan hyvää… Napostelin lankulta pikkuisen sitä sun tätä, mitäköhän on pääruuaksi, tämä alkupalajuttu ei oikein maistunut…
Miksi ne tuo tuonne sivupöydälle ison lankun jolla on keko kokonaisina savustettuja ahvenia ja kampelanpuolikkaita?? Jos tuon ahvenen ottaa ekana niin se ruotohan valtaa puolikkaan lautasta. Jos mä otan ahventa viimeiseksi. Mitäs muuta on tarjolla… Lisää lohimuhjua, joo sitä voi ottaa, graavilohta, joo se on hyv- miksi toi kokki mainitsi mausteet? Onks toi jotain chilillä maustettua graavilohta? Sitä voi maistaa yhden viipaleen. Lisää savujuustoa, joo ei kiitos… Vadelmakarkkeja, suolatikkuja ja sipsejä? Juu, toki ymmärrän huumoriarvon mutta ehkä ei kiitos… Loppupeleissä päädyin taas napostelemaan vähän sieltä sun täältä, täytin vatsani lähinnä niillä pöydästä löytyvillä perunoilla. Kokki myös toi jossain vaiheessa iltaa ahvenien viereen lankullisen savustettua suklaata, joo vähän liian outoa… Iltaan kuului myös kävelykierros ravintolan upeassa ympäristössä. Sitten olikin jo aika jälkiruokakahville ja tasting-kierrokselle. Osa porukasta meni maistelemaan oluita, osa meni limsa- ja suklaatastingiin. Suklaan maistelussa tuli vastaan aivan mahtava yllätys, nimittäin salty caramel-suklaa maistui aivan mun edesmenneen mummon kinuskille! Ei vitsi, nyt on pakko ostaa tätä kotiinkin! Mummo kuoli neljä vuotta sitten, mä en ikinä olis uskonu et pääsisin enään maistamaan mummon kinuskia ja nyt pääsin.
Seuraavana päivänä oli vuorossa itse miitti Kobba Klintar-luodolla. Aamupalan jälkeen bussilla satamaan ja pienveneillä luodolle, se oli mahtavaa! Aivan kuin olisi ollut isän moottoripyörällä kyydissä 😀 Itse luoto oli todella upea paikka, mutta miitissä kirosin taas omaa hölmöyttäni. Olin ottanut mukaan vain miittikorttini, en ollut ollenkaan huomannut että jos olisin ottanut mukaan kaikki eilen saamani kortit, olisin voinut kirjoittaa niihin vain ”Åland Islands Meet-up 14.8.20”, kerätä niihin miittiläisten allekirjoituksia ja kortit olisivat olleet osoitetta vailla valmiita matkaan! Aaargh! Ensi miittiä varten kirjoitan kyllä muistilistan… Miitistä saatiin kuitenkin vielä lisää kortteja, pyysin niihin sitten miittiläisten allekirjoituksia. Loppumiitti meni kuitenkin oikein mukavasti, uupumuksesta huolimatta. Hotellilla oltiin takaisin puoli viiden maissa, aaaaah nyt on vähän aikaa levätä ja latailla akkuja. Paitsi että äiti ja P halusi kiertelemään Maarianhaminaa. Grrrr mennään nyt sitten…
Illalla oli sitten vielä luvassa illallinen sataman ravintolassa. Siinä vaiheessa iltaa mä olin jo aivan naatti, väsymystila vastasi laskuhumalaa. Syödään nyt ja mennään hotellille nukkumaan… Alkupaloiksi oli hasselbackan peruna, mätiä, ranskankermaa, punasipulia ja ruohosipulia. Kaikki erikseen. APUA. Ei kun hetki, mitä Juoppohulluun Päiväkirja osa 4 kirjoittikaan tästä….
”Esko otti mätikulhon ja läväytti lusikallisen lautaselleni. Tuijotin kauhuissani oranssia limapallosotkua.
-Mitä sä nyt?
-Ota herrojen herkkua, sammalsi Esko.
-Sen kanssa pitää ottaa myös sipulia ja smetanaa, muistutti Sirpa.
Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Raija lätki sipulihakkelusta ja Sirpa smetanaa eteeni. Loistavaa, mä inhoan mätiä, vihaan raakaa sipulia ja yrjö lentää smetanasta. Nyt ne kaikki olivat sotkuna edessäni. Raija huomasi, että mulla nyki nielussa.
-Ne kannattaa sekoittaa keskenään. Siitä se makunautinto lähtee.
Mä sotkin kaiken mössöksi, suljin silmäni ja maistoin. Mun oli pakko avata öögat. Oliko joku vaihtanut tilalle jotain herkkua? Jopa raaka sipuli maistui taivaalliselta. Lapioin koko satsin vauhdilla naamaani.
-Onko jotain muuta, mistä et pidä? Raija kysyi huvittuneena.
Mun poskilla kävi pikapuna. Päätin skarpata.
-Kuule Raija, en ole ikinä syönyt näin ihanaa raparperikiisseliä.
Esko tuijotti mua kuin kyklooppi.
-Eikös Juha syönyt mätiä?
Raija nauroi katketakseen.”
Aivan, ne pitää sekoittaa keskenään. Aloitin varovasti sekoittelemalla vähän ja sehän toimi! En kuitenkaan syönyt kaikkia mätiä, sipuli tai smetanaa, ehkä puolet. Pääruoka oli sentään jo tutumpaa sorttia. Nieriää, paahdettuja kasviksia ja perunapyreetä. Ruuan jälkeen suuntasin jo hotellille.
Seuraavana päivänä olikin suunnitelmissa enää vain Ahvenanmaan postin kierros ja sen jälkeen olikin jo vapaata ohjelmaa ennen kuin laiva lähtisi takaisin Turkua kohti. Laivalla oli vuorossa buffetti, voi kuinka sitä oltiinkin odotettu, tuttua ruokaa josta tiedän täysin miltä se maistuu. Buffan jälkeen vielä loppumiittiin juomaan kuohuviiniä ja sen jälkeen taxfreehen. Taxfreen jälkeen laivan ulkokannelle juomaan ilta-aurinkoon lonkeroa. Turussa oltiin perillä 19.50 ja siitä sitten kotia kohti. Olin Jämsässä 23 maissa illalla, äiti ja P takaisin Oulussa 4-5 maissa. Lauantai kului lepäillessä, hain tytöt takaisin kotiin sunnuntaina.
Sellainen reissu se. Nyt on kesän suunnitelmat ohi, mitäköhän tää syksy tuo tullessaan. Reissu voi kuulostaa tässä kirjoituksessa aika kärsimykseltä, mutta jos olisi mahis lähteä ensi vuonna uudestaan niin menisin. Tosin vain Kobban miittiin. Edellisenä päivänä omakustanteisesti Maarianhaminaan, Kobballe ja seuraavana päivänä takaisin.