Jämsäläisen Asperger-naisen elämää

No, jos nyt tulisi kirjoitettua viimeiset jutut. Eli, viimeinen päivä Roomassa, Toscanan päiväreissu lounaalla ja viininmaistelulla. Tämä retki lähti niin aikaisin aamulla ettei ollut aikaa käydä aamulla hotelliaamiaisella, syötiin ennen lähtöä huoneessa kolmioleivät ja juotiin kahvit ja teet. Metrolla paikan päälle, ei ole minkään sortin muistikuvia mille aukiolle kokoonnuttiin mutta se oli todella upean näköinen ja siellä sijaitsi myös Da Vinci-museo. Samaan paikkaan oli kokoontunut neljä muutakin turistiryhmää, tosi monella oli mukana viereisestä McCafesta haettu noutokahvi, mä kävin ostamassa meille kaikillle vesipullot. Meidän ryhmässä oli noin 30 henkeä, tosi moni oli tullut Amerikasta! Louisianansta, Wyomingista, Ohiosta, kuulin sivukorvalla ainakin seitsemän osavaltiota.

Noh, viimein lähdettiin viileältä aukiolta auringon sarastaessa linkulla kohti Toscanan eteläosia. Opas kertoi matkalla jotain alueesta, mm. että Colin Firthllä ja George Lucasilla oli alueella huvilat. Suurin osa bussista nuokkui/torkkui, kauniin näköistä seutua kuitenkin. Matkalla pysähdyttiin kunnon turistipaikassa, tuli mieleen minikokoinen Ikea paitsi että siellä myytiin italiaisia oliiviöljyjä, salamia, tapenadea, suklaata ja kaikkea muuta hyvää, minä suuntasin kaupan takaosaan cappucinolle… Kahvia…

Reitti oli nättiä seutua, mä vähän ihmettelin asuinaluetta jolla ei tuntunut mitään muuta olevankaan kuin hotelleja… Aika mutkittelevia teitä siellä oli. No, ekana pysähdyttiin Montipulciano-nimisessä kukkulan päällä sijaitsevassa kaupungissa jossa meitä oli vastassa saksalainen Klaus. Klaus oli kotosin Stuttgartista mutta oli 20 vuotta sitten muuttanut Toscanaan huvilaan. Klaus kuljetti meitä hienon kaupungin lävitse, näkyi paljon kivan näköisiä kauppoja. Pääaukealle päästyä Klaus tiesi kertoa että tällä kyseisellä aukiolla oltiin kuvattu monia elokuvia mm. Houkutus osa 2, Uusikuuta. Kylässä oli myös joka vuosi perinteinen kisa, jossa miesparit pyörittävät viinitynnyreitä kaupungin ympäri, kysyin Klausilta paljonko nämä tynnyrit painavat. 800 KILOA??? Huhhuh! Sitten meillä olikin 10 minuutin tauko jonka aikana minä kipitin välittömästi viereiseen pikkuputiikkiin ostamaan Houkutus-muistojääkaappimagneetin. Sitten lähdettiin taas liikkeelle, näkyi lisää hienoja pikkuputiikkeja ja jokin taulu missä näkyi Dustin Hoffmann ja Robert Pattinson, onko ne kuvannut täällä yhdessä leffan, minkä?? No, sitten päästiin hienolle näköalatasanteelle jossa Klaus tiesi kertoa että edessä näkyvä laakso on Unescon maailmanperintöä, sinne  ei saa rakentaa uusia asuintaloja. Kierros jatkui vähän lisää, ai nytkö meillä on ostostauko, No, mennään tuohon oppaan suosittelemaan kivaan kahvilaan. No niin, nyt on kahvit juotu, mitäs sit- ai tässäkö tää tauko oli? No eihän me keretty käydä yhtään missään kivan näköisessä liikkeessä, höh.. No, sitten vain linkkuun ja uuteen paikkaan, taidettiin käydä katsomassa tosi hienoa kirkkoa, onneksi vain ulkoapäin. Sitten suunnataan lounaalle ja viininmaistelulle.

Muutta kuten äiti liukastui jouluna saunassa ja mursi kylkiluunsa (onneksi vain yhden niistä), niin eipä tälläkään reissulla tapaturmalta vältytty. Kellarissa meille esiteltiin viininvalmistusmenetelmiä, äiti katsoi väärin, astui harhaan ja lensi viimeiset neljä askelta suoraan betonille, sai se onneksi sen verran käännyttyä että isku osui pääasiassa käsivarteen ja suupieleen, silmälaseista lähti sanka ja suusta vuosi verta, onneksi Anu ei ollut näkemässä… Opas otti äidin hoiviinsa viininvalmistuskierroksen ajaksi. Kellarissa oli paljon tynnyreitä. Ylhäällä odottikin aika iso ravintola jossa oli kaksi muutakin turistiryhmää. Meidät ohjattiin pöytiin jossa äiti jo odottikin jääpussi painettuna suupieltä vasten. Kyllä se pystyi oikealla puolella syömään, tarvitsi vain Suomessa käydä hammaslääkärissä, ei mitään vakavempaa käynyt. Lounas oli hyvä mutta hieman pienenpuoleinen, se oli sellainen paikka jossa tehtiin itse viinit, salamit ja juustot. Siellä oli myös myymälä josta sai ostaa mukaan lounaalla tarjottuja viinejä, salameja ja juustoja. Olisin ostanut pienen pullon viiniä mutta siellä oli myynnissä vain isoja pulloja, 70 euroa per pullo. No en kyllä osta. Äiti osti… Minä ostin pienen palan juustoa ja salamia.

Lounaan jälkeen istahdettiin taas bussiin ja ajettiin taas uudelle alueelle, bussi pysähtyi ja opas ilmoitti että nyt on tunnin ostosaika. Häh?? Missä me edes ollaan? No löytyihän ne kaupat pikku kujan päästä, mutta miksi me täällä käydään ostoksilla eikä Montepulcianossa? No, ensin käytiin syömässä jätskit. Sisko osti laventelisaippuaa ja minä sitruuna-keittiöpyyhkeen. Sitten linkkuun, takaisin ”Italia-Ikeaa” kohti josta ostin sitruunasuklaata, pikku pullon oliiviöljyä Italian niemimaan muotoisessa pullossa ja työkavereille tiramisu-manteleita. Pimeän aikaan oltiin jo perillä Roomassa (äiti kävi liikkuvan bussin etuosassa kysymässä oppaalta jotain ja meinasi taas lentää kun bussi nytkähti eteenpäin, aina saa hävetä……). Lounaasta on jo useampi tunti, mulla on nälkä. Mä käyn ostamassa kaikille välipalaa. No nyt on kyl aneemisen näköisiä kolmioleipiä, käydään katsomassa viereinen paikka. Apua miten epäilyttävän näköinen paikka, no kai noita panineja on turvallista syödä, huh se työnsi ne uuniin, ainakin bakteerit kuolee. Myynnissä oli myös epäilyttävimmän näköisiä pannupizzapalasia ikinä! Joo kyllähän juustokerros on keltainen, mutta nämä on ollut lämpölamppujen alla koko päivän, eihän näistä edes näe mitä täytteitä näissä on, keltainen kerros peittää koko pizzarivistön, yök. No, hotellille päästyä sit syötiin ja alettiin nukkumaan, huomenna kotia kohti…

Paitsi nyt ei enää jaksa. Kyllä tää menee neljänneksi osaksi….

”Mä jatkan huomenna kirjoittelua” niin no, eipä tässä olekaan vierähtänyt kuin kuukausi ja viikko päälle, mutta tärkein ensin:

 

KÄÄ-RI-JÄ! KÄÄ-RI-JÄ!!

No niin, nyt kun on fanityttöily hoidettu alta pois (mä oon muuten menos kattoon sitä parin viikon kuluttuu Ideaparkiin!) niin sitten asiaan, eli, tiistai, luukappeli ja katakombit. Aamulla normisti herättiin ja syötiin aamupala, aktiviteetit oli vasta päivällä joten ennen reissua käytiin katsastamassa Espanjalaiset Portaat, ne oli aika siistit. Äiti olisi halunnut myös ihan siinä vieressä sijaitsevaan Babingtonin Tea Houseen teelle (+24 ja joku haluu vielä kuumaa teetä…) mutta se olikin tiistaisin kiinni. Huonoa tuuria, käytiin me kuitenkin katsoon Rooman Disney Store. Sen jälkeen oli vielä aikaa joten käytiin katsomassa Colosseum, se oli aika vaikuttava. Kello oli jo kaksitoista eli voisi syödä jotain, käytiin ”turistipaikassa” (jos ruokalistassa on kuvia niin kyseessä on turistipaikka) pastalla. Anu otti carbonaraa, minä villisikapastaa ja äiti Zuppa Vegetalen eli Knorrin pakastekasviksia kasvisliemessä, siinä paikassa oli muuten todella pieni wc-nurkkaus… Ruuan jälkeen suunnattiin takaisin omaa hotellialuetta kohti, oli vielä puoli tuntia joten käytiin pikaisilla cocktaileilla, Anu otti kokiksen. Reissun järjestäjä oli kehottanut tulemaan paikalle hyvissä ajoin, kierros alkaisi 14.30, oltiin paikalla 14.15, odoteltiin mattimyöhäisiä paikalle 14.45 asti.

Kierros alkoi Luukappelista, pienestä kapusiinimunkkien kappelista joka oltiin koristeltu 4000 ihmisen luilla. Kuulostaa brutaalilta ja makaaberilta, mutta oikeastaan paikka oli todella kiehtova, kierroksen alussa oli kapusiinimuseo, itse kappeli oli ”sivuseikka”, kappelissa oli neljä huonetta joka kukin oltiin koristeltu ihmisen luilla, niitä ei oikeastaan edes tunnistanut ihmisten luiksi. Oikeastaan pääkalloista ja sääriluista huomasi että kyllä, nämä ovat ihmisen luita, mutta muuten ne olisivat voineet kuulua vaikka karhule tai antiloopille, mistä minä tiedän. Kierros päättyi museokauppaan mistä minä pidin kovasti 😀

Seuraavana hypättiin linkkuun ja ajettiin Rooman ja Tiber-joen yli Via Appialle (vai Anticua?) Alkuperäisiä roomalaisia teitä kuitenkin, vuorossa olivat katakombit! Perillä opas varoitteli tilan viileydestä, portaista ja ahtaudesta, mulla alkoi mennä hiukan jo pupu pöksyyn… Itse katakombit oli vaikuttavia, kunnon sokkelo jossa oli hautasoppeja neljän, kuuden kerroksen korkeudessa. Opas kertoi myös eräästä viikingistä (vai tutkijasta?) joka oli onnistunut eksymään katakombeihin kolmeksi päiväksi! Miesparka, en kyllä ihmettele yhtään miten se siinä onnistui…

Katakombien jälkeen kello oli jo ehkä seitsemän, aurinko alkoi laskemaan mutta ohjelmassa oli vielä yksi kirkko. Nyt ei kyllä enää jaksanut paljoa innostua, pitkä päivä… Kirkon jälkeen, takaisin hotellialueelle päästyä äiti kyseli oppaalta vinkkiä hyvästä ravintolasta, onnistuttiin suunnistamaan sinne, ny syödään kunnolla! Kolme ruokalajia, mulle ja äidille pullollinen valkkaria. Alkuruuaksi otin kalacheviceä ja Anu possutacoja, tykkäsi kovasti. En muista mitä äiti söi… Pääruuaksi valitsin listalta saltimboccaa josta olin lukenut aikaisemmin Rooman oppaista, valkoviinissä ja salviassa haudutettua vasikkaa, oijoi! Mutta hetkonen, mikä ihmeen tummanvihreä kasvislisukeläjä tuossa vieressä on??? Noh, haarukallinen kerrallaan ja vinkkua päälle, kyllä tämä alas menee. Jälkkäriksi maistui tiramisu (vaniljakiisseliä ja tummaa kaakaojauhetta, jeee…). Noh, ruoka oli kyllä hyvää. Ai juu, siellä äiti otti jälkkäriksi limocelloa jota tulikin aika iso lasi, mäkin sain maistaa vähän, ei ollut hyvää… Vahvaa.

Sitten koitti ”äidin päivä”, Vatikaanivaltio! Sinne muuten järjestetään hirveästi Enkelit ja Demonit-teemakierroksia… Ennen Vatikaania pyörittiin ikkunaostoksilla ja onnistuttiin eksymään äidin kaverin suosittelemaan hyvään ”karkkikauppaan”, siellä oli paljon muutakin kuin karkkia, limoncelloa, oliiviöljyä jne. Löysin sieltä isälle ja M:lle tuliaisiksi pienen oliiviöljylajitelman ja äidille pullo limoncelloa. Sitten tulikin kunnon pulma kun turistiopasta tai meidän ryhmää ei tuntunut löytyvän mistään! Meni aika hilkulle (ja hölkäksi) mutta kyllä se se meidän ryhmä löydettiin. Eikun Vatikaania kohti! Kun päästiin porteista sisään joku vartija alkoi viittilöimään mun ostospussia kohti, kuulemma Vatikaaniin ei saanut tuoda lasia. Noh, pussi narikkaan…

Sisällä Vatikaanissa opas antoi meille pikku korvakuulokkeet selostusta varten, niistä oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Välillä se rahisi, välillä kuului tosi hiljaa, sitten tosi kovaa eikä se meinannut pysyä korvassakaan! Antaa olla. Ensin opas seisotti meitä ulkona 45 min suorassa aurinkonpaisteessa ja selosti Viimeisestä Tuomiosta ja Luomiskertomuksesta jotka molemmat odottaisivat Sikstuksen Kappelissa, kyl mä ekan vartin jaksoin keskittyä. Oppaasta en saanut mitään selvää eikä 7 muuta turistiryhmää auttanut asiaa, Vatikaanista muistan jotain… Muhun teki suurimman vaikutuksen pitkä käytävä johon oltiin maalattu seinät täyteen vanhoja karttoja, upeaa! Sikstuksen kappeli ei ollut kovin ihmeellinen. Kierros päättyi Vatikaanin sisäpihaan, mutta hetko, entäs se mun tuliaispussi?? Eiku joo käytiin me Vatikaanin pääpostissakin. Noh, lähetettiin sieltä kortit. Äiti lähti etsimään Vartikaanin sisäänpääsyä et saataisiin tuliaiset takaisin, mut mä torppasin koko idean siihen. On ollut superpitkä päivä ja ne maksoi vain 17 e, eiköhän anneta olla? Käydään ostamassa uudet. Ihan eri asia jos pussissa olisi ollut jotain kalliimpaa tai tärkeämpää, esim. passi.

Noh, ostettiin uudet tuliaiset samasta kaupasta ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Kaikki paikat oli kiinni ja mun sisäinen kompassi aivan hukassa. Onnistuttiin me löytään pieni kahvila jossa syötiin paninit. Tämän jälkeen äiti sai johdattaa meidät takaisin metrolle ja hotellille. Äiti??? Suunnistamassa vieraassa kaupungissa??? Kaikkea sitä näkeekin.

Noh, vuorossa on enää Toscanan päiväreissu ja kotiinpaluu mutta se saa jäädä seuraavaan kertaan, mä lähden suihkuun ja nukkuun…

No ni, eli kirjoitellaans välillä. Tässä artikkelissa ei ole yhtään kuvia, koska minä en vaan osaa. Näin mä oon laittanu kuvia kännykästä facebookiin:

-Ota kuva (”että sinut siinä nään, nyt mä tahdon todisteet, lähetä ne heti mulle kännykkään, mä tahdon tietää missä meet”) <- Antti Tuisku, -”Ota kuva”

-Lähetä se joko omaan sähköpostiin tai siskolle messenger

-Tallenna kuva läppärille

-Lisää facebookiin.

Rooman kuvia on tällä hetkellä 60, eli aikaa menee. Siksi ei ole kuvia tällä kertaa, se on viikonlopun urakka. Noh, kuitenkin, Rooma. Siskolla oli maaliskuussa kolmikymppiset, samaan aikaan ku mulla talviloma joten äiti päätti et mennään koko viikoksi reissuun. No ei siinä mitään, matkaoppaita lainailemaan ja passia päivittämään. Reissuun ei tarvinnut ostaa kuin kevyt kevättakki (kirpparilta onneksi löytyi, omistin viimeksi valkoisen takin vuonna -08) ja isältä sai lainaan pikku olkalaukun taskuvarkaiden varalta, niistä oltiin varoiteltu Paljon.

Lähtöä edeltävänä lauantaina vein tytöt päivä, tai no oikeastaan viikkohoitoon Jyväskylään saman naisen luo joka hoiti tyttöjä pari vuotta sitten kun Annalla oli virtsakivileikkaus samaan aikaan kun mulla Ahvenanmaan postcrossing-reissu. Hain samalla reissulla ruokaa Subwaylta. Kotona olin kahdelta, oli vielä pari tuntia aikaa pakkailla ja siivoilla ennen kuin juna lähtisi Helsinkiä kohti. Menomatka meni hyvin, näin pellonreunassa jopa metsäkauriin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla suuntasin lentokenttäbussilla hotellia kohti, lento lähtisi vasta seuraavana aamuna jolloin myös äiti ja Anu tulisi Oulusta aamulennolla. Tässä vaiheessa ei lento vielä jännittänyt…

Yö meni hyvin, menin ensimmäisten joukossa aamupalalle, sielläkään ei jännittänyt, olisin turvassa vielä neljä tuntia, sieltä sitten samalla lentokenttäbussilla kentälle, turvatarkastuksista läpi ja portille. Nyt alkoi jo jännittämään kun näki ne koneet kentällä… Lähtöön vielä 40 minuuttia, missä äiti ja Anu on… Kun koneeseen nousua alettiin kuuluttamaan, oli pakko pinkaista vessaan pikapissalle ja hermoitkulle, se vaatii paljon että minut saa itkemään. Vessasta pois päästyä näkyikin jo tuttuja kasvoja, matkaseura oli saapunut.

Koneeseen pääsy jännitti jo kamalasti, äiti kerkesi jo kertoa lentoemännille että joukossa on lentopelkoinen. Se oli tosi hyvältä paikalta varannut paikat, just Businnes-luokan takaa et mun edessä oli verhot, en nähnyt ikkunoista ulos, se oli tosi hyvä. Myös screeneillä näkyvä tv-ohjelma rauhoitti, välillä näkyi vain missä päin ollaan lentämässä, myös vanhempi stuertti kävi juttelemassa, oli kuulemma ollut näissä hommissa jo kolmekymmentä vuotta! Lennon aikana rohkaistuin sen verran että kävin ylhäällä pyytämässä lentoemänniltä teetä äidille joka oli torkkunut puolet lennosta ja yritin myös vessaan kun oli kauhea pissahätä. Sitten kone heilahti ihan pikkuriikkisen ja mulle tuli pupu pöksyyn ja kipitin takaisin omalle paikalle…  Lentoon suhtauduin loppupeleissä kuin simulaattoriin ja kolmen tunnin kuluttua oltiinkin jo perillä.

Koneen renkaiden koskettaessa maata oli siistiä katsella ikkunasta ulos ja nähdä eri lentoyhtiöiden koneita, siellä on EasyJet lähdössä taivaalle, sen perässä Ryanair, tuolla näkyy Air China… Koneesta pois päästyä oli jo aika siirtyä… Mikä niiden hihnojen nimi on joilla odotetaan kun tavarat tulee ruumasta… Noh, odotettiin äidin laukku ruumasta ja sitten lähdettiin etsimään junalippujen myyntipistettä että päästäisiin Leonardo Expessillä Fiumicinon lentokentältä Rooman keskustaan. Myyntipisteellä tuli ensimmäinen pulma kun äidin kortti ei toiminutkaan. Oho, no ostetaan mun kortilla. Sitten junalla siis Rooman keskustaan, lentokenttäalue oli aika sokkelo… Keskustassa Terminin pääjuna-asemalla oli aika suunnistaa hotellille, ensimmäinen ”ei vitsi me ollaan Italiassa!”-fiilis tuli kun meidän ohitse kulki kaksi vanhempaa nunnaa. Nunnia! Oikeita nunnia! Hotellille seikkailusta ei sen enempää, meillä meni tunti…

Noh, päästiin hotellille, purettiin vähän tavaroita ja lähdettiin tutkailemaan ympäristöä, osuttiin puolivahingossa kunnon turistirysä-alueelle ja syykin selvisi aika nopeasti, tuossahan on Fontana di Trevi! Vautsi! Mut kello on jo melkein kaksi, voisi syödäkin jotain, tuossa vieressä on ihan hyvältä vaikuttava paikka. Siellä tulikin eka kielikatkos kun luulin tilaavani parmankinkku-mozzarella-pastan mutta pöytään saapuikin parmankinkkua, mozzarellaa ja vihreää salaattia. Tagliere ja Tagliatelle ei tarkoitakaan samaa asiaa… Noh, tuli syötyä. Sitten jälkiruuaksi mun eka espresso, olin maistanut sitä aikaisemmin vain kerran 14-vuotiaana, silloin se maistui lämmitetyltä yskänlääkkeeltä. Nyt se oli ihan hyvää. Sieltä sitten lähdettiin etsimään ruokakauppaa ja käveltiin ohi Ihanan keltaisen kaupan joka myi ainoastaan sitruunatuotteita, mutta ”nyt ei osteta mitään tuliaisia, keretään käydä tuolla myöhemminkin.” Noh, ei sitten löydetty sitä kauppaa enää sieltä alueelta, höh. Kauppa sentään löydettiin eikä äidin kortti toiminut sielläkään! Voi hemmetti, mitäs nyt, mennäänkö mun luottokortilla koko reissu… Kortti saatiin sentään toimimaan seuraavana päivänä.

Maanantaina olikin vähän viileämpi ja sateisempi päivä. Äidin kaveri oli vinkannut meille sellaisesta paikasta kuin ”Eataly”, se olisi kuulemma näkemisen arvoinen paikka. Onko se joku ravintolamaailma vai mikä… Sinne mentiin metrolla ja paikan päällä oli vastassa yllätys, se oli todella näkemisen arvoinen paikka, pienen kauppakeskuksen kokoinen ruokakauppa! Neljä kerrosta pelkkää ruokaa, keittokirjoja ja kokkausvälineitä. Mentiin kerros kerrallaan, mutta ensin syötiin pizzaviipaleet, njam. Siellä oli paljon kaikkea, mutta eniten jäi paikasta mieleen vaahtosammuttimen kokoiset viinipullot jotka maksoivat 300-600 euroa. Huhhuh. siellä syötiin myös aidot, oikeat italialaiset jäätelöt (turistijäätelö on parempaa). En muista mitä sieltä ostettiin, pikku kassi lähti kuitenkin tavaraa mukaan. Eikun ai juu, ostin marsuhoitajalle kiitokseksi/tuliaiseksi sitruuna-aiheisen keittiöliinan.

Tiistaina oli tiedossa vähän jännempi päivä kun käytiin luukappelissa ja katakombeissa, mutta mä oon kirjottanu tätä jo melkein tunnin joten se jää huomiselle…

No eipä oo tänne tullu kyllä yhtään kirjoiteltua pitkään aikaan! Nytten jo voisi. Tosin yhdestä asiasta on mainittava…

Kesäloman viimeisenä viikkona isä ja M lähti viemään mua takaisin kotia kohti. Marsut ja kamppeet autoon ja menoksi! Matkalla käytiin mun toiveesta Ähtärissä moikkaamassa pandoja ja muita otuksia. Oli lämmin kesäpäivä joten aika lailla siellä otukset nukkui 😀 Oli siellä kuitenkin kivaa, isäkin totesi että kävi Ähtärissä viimeksi luokkaretkiporukan kanssa kun ajoi vielä linkkua viime vuosituhannen puolella. Ähtärin jälkeen sitten matka jatkui, käytiin syömässä, isä ja M jätti mut tänne kotiin ja lähti ajelemaan takaisin Oulua kohti, olihan kello jo viisi. Laitoin tytöille häkin kuntoon, ulkona on upea keli, minäpä käyn pikaisesti fb ennenkuin lähden keskustaan istumaan…

Ja sitten näen fb että aivan liian pitkäaikainen ihastukseni on löytänyt itselleen tyttöystävän. Aha. Näin. Ei täs mitään. Noh, mä olinkin jo vähän tuskastunut et ei tästä tunteiden kertomisesta tuu yhtään mitään, pitäiskö yrittää päästä asian yli jo… Tämähän helpotti asiaa kummasti. Kuitenkin oli aika tyhjä olo. Seuraavaan kysymykseen että miksi en tehnyt aloitetta: mua hirvitti että mä mokaisin ja mulla menis siihen välit poikki. Mä pelkäsin liikaa että satuttaisin sitä jotenkin. No, tyhjä on jääkaappikin joten kauppaan vaan. Viimeisimmästä sydänsurusta olikin kerennyt vierähtää jo 10 vuotta joten olin aika hämilläni seuraavat pari päivää. Sen jälkeen alkoi ylimiettiminen ja se oli herkkua se. Kaupassa pohdin miltä se näyttää, onko toi se, tuleeko se kadulla vastaan, törmäänkö mä siihen ja sen tyttöystävään jossain, aagh. Facebookissa en uskaltanut käydä kolmeen viikkoon koska en halunnut törmätä mihinkään ”kullan kanssa kaupassa viihteellä!”-päivityksiin. Instagramin käyttö tosin loppui kuin seinään. Loppupeleissä mun mielestä näin on parempi. Kuulostaa masentavalta, mutta mussa on tarpeeksi naista myöntämään että se uusi tyttöystävä on parempi tyttöystäväehdokas kuin minä. Eikä kysymys ole mistään huonosta itsetunnosta, mulla on terve itsetunto. Mä tiedän mun omat vahvuudet ja heikkoudet.

Menipä itsesääliksi. Vai menikö? Te päätätte. No, syksystä en nyt paljoa muista. Halloweenina olin töissä. Musta on kivaa olla töissä. Nyt tän korona-ajan pitkittyessä ei mulla viikonloppuisin kovin paljon muutakaan puuhaa ole. Synttäriviikonloppuna marraskuun lopuilla sisko tuli kylään ja vietettiin kiva päivä Tampereella. Joulunvieton aloitin tänä vuonna jo heti kun omat synttärit oli juhlittu 😀 Olisin mennyt katsoon Popedaa ja Raskasta Joulua mutta kiitti korona. Viime jouluna myös yritin tukea pienyrittäjiä. Fazerilla ja Pandalla menee muutekin niin hyvin niin tänä vuonna meinasin ostaa suklaat, piparit ja glögit Aito-kaupasta. Ei mennyt ihan niinku. Suklaat oli kuivia eikä piparit maistuneet miltään. No, ajatus oli hyvä. Itse joulu meni mukavasti. Olin äidin ja P:n luona 3 päivää (muutti loppukesästä yhteen) ja siskon luona kaksi päivää. Siskon luona katottiin yhdessä Netflixistä Klaus, se oli hyvä 😀 Välipäiviksi kotiin kun oli töitä (sisko jäi Ouluun täksi uudeksivuodeksi).

Uutenavuotena meinasin olla rohkea ja ostaa muutaman ilotulitteen. Aikeeksi jäi, en mä niitä lumituiskussa ala ampumaan. Uutena vuotena oli sitten töitä, kotona oltiin kuuden maissa. Tein uunissa ranskiksia ja lihapullia ja katsoin Netflixistä ”Man of Steel”, sitten korkkasin siiderin ja aloin kattoon Witcheriä alusta, katsoin ehkä 6 jaksoa ja menin nukkumaan kahdelta. Alkuvuodesta aloin muuten lukeen niitä kirjoja, ne on Hyviä.

(täällä muuten korona-arki on vaikuttanut sillä lailla pääkoppaan et meikällä on pienimuotoinen julkkisihastus Henry Cavilliin nyt. Eikös niiden pitäisi loppua siinä 19-v iässä? Ei näemmä. Nautitaan niin kauan kuin tätä kestää, Netflixistä ollaan katottu jo Witcher, Man of Steel, Enola Holmes ja nyt mulla kököttää leffahyllyssä Mission Impossible: Fallout (NE VIIKSET. Hooot. Emppu hiljaa siellä ruudun toisella puolella) ja Batman vs Superman 😀 )

Uudenvuodenpäivänä luin Antti Tapani-kirjan, siinä kohdassa kun se kertoo parisuhdeväkivallasta mullakin nousi pala kurkkuun. Ei ole siis kokemusta kyseisestä aiheesta, ei hätää, assit vaan on välillä vähän turhankin myötätuntoisia.

Tälle vuodelle kehitin itselleni haasteen: Rohkeampi Tiina 2021. Mä oon niin nössö että itseäkin ärsyttää 😀 tammikuun ekalla viikolla oli vuorossa eka haaste: Hiihtäminen. Mä oon hiihtäny viimeksi Levillä vuonna 2010, en kertaakaan Jämsässä. Lauantaina siis laitoin monot jalkaan ja sukset mukaan ja keskustaan! Tarkoituksena käydä Patalahdella kahvilla ja tulla kotiin takaisin. Kyllä se muuten jännitti, En tiedä mikä jännitti mutta jännitti kamalasti ja olihan se hiihto loppupeleissä kivaa! 😀

Seuraavana haasteena oli vuorossa laskettelu. Yleensä mä oon käynyt isän kanssa Oulussa laskettelemassa, mutta isä jää nyt muutaman kuukauden kuluttua eläkkeelle enkä mä oikein voi siinä vaiheessa enää soitella et ”isä milloin pääsisit rinteeseen” jos se on M:n kanssa jossain päin Australiaa ottamassa aurinkoa 😀 Nyt on oikea aika oppia olemaan itsenäinen rinteessä. Loppiaisena kävin Himoksella katselemassa länsirinteitä, missä on hissit, missä rinteet, vuokraamo, lipunmyynti. Piti vain odottaa että pohjoisrinteet aukeaa, pääsee punaisille rinteille! Aukesihan ne, eli yhtenä lauantaina siis aamukahvit naamaan (ja vähän MI: Falloutia siinä samalla…), vaatteet päälle ja linkulla Himokselle! Upea päivä. Himoksella olin 12.30 ja kävelin länsirinteille….

MITKÄ NÄMÄ JONOT ON?? Kauheat ryysikset joka paikkaan! Noh, kiltisti jonottaman vain. Puoli tuntia lipunmyyntiin ja yli tunti vuokraamoon, yhteensä tunti ja 40 min jonossa. Ei saatana. Loppuvaiheessa aloin pohtimaan haluaisinko oikeasti rinteeseen vai en.

Tässä vaiheessa pitää mainita että mulla oli maski koko päivän. Himoksella oli ihan helvetillinen ruuhka ja näin ehkä viisi kasvomaskia. Nyt oikeasti. Mua alkaa turhauttaa tää suomalaisten välinpitämättömyys. Jos me ei pidetä maskeja tai välitetä mistään, niin hallitus on tehnyt aivan turhaan yli vuoden verran töitä. Meillä on loppupeleissä se vastuu. Ei Marin ja kumppanit voi tulla jokaiseen baariin ja hiihtokeskukseen valvomaan onko kaikilla maski ja pidetäänkö turvaväliä. Tai käydä itse henkilökohtaisesti hakemassa mahdolliset korona-altistuneet ihmiset kahdeksi viikoksi karanteeniin. Osa suomalaisista käyttäytyy ihan kuin esikoululainen joka ei halua laittaa kurahousuja jalkaan.

No, vuokrasin kuitenkin sukset, monot ja muut ja suksin rohkeasti siniseen rinteeseen testaamaan varusteita. Kyllä näillä pystyy laskemaan, pohjoisrinteitä päin! Ensimmäiset nousut tosin tuolihisseissä pelotti. Ankkurihisseihin en mene. Rukalla 08 menin ekaa kertaa yksin sellaisella ylös ja mun takki jäi kiinni siihen ankkuriin, hyi! No, kello oli sen verran että kerkesin laskea ehkä pari tuntia ennenkuin rinteet meni kiinni, mutta mulla oli voittajafiilis! Mahtava olo, mä olin niin ylpeä itsestäni. Nyt on pitänyt mennä monena viikonloppuna uudelleen, mutta perhana kun joka lauantai on tupruttanut lunta. Yhtenä viikonloppuna tosin turhautuminen kävi liian voimakkaaksi ja pyörähdin paikallisessa pubissa, VIRHE!! Paikka aivan täynnä porukkaa, hirveä häly, aivot huusi ”pois! Pois! Melua! Kantaako joku täällä koronaa!” kerkesin vain takin riisua ennenkuin piti paeta. Eniten harmitti se, että pikapiipahduksella mä näin siellä tyyppejä joihin olisi ollut kiva tutustua. Mun ikäisiä ihmisiä kaiken lisäksi. Nyt pitää muuten kans mainita että oli huvittavaa kun taksimatkalla takaisin Himokselta kotiin kuski oli aivan satavarma että olisin korkeintaan 20-21, väärin! Vuoden lopussa kolmekymmentä! 😀

Onkohan tässä enää muuta? En mä tiiä. Kai tässä on tullu kirjoteltua jo tarpeeksi

Elikkäs joo, elokuun lopussa alkaa kesä olla jo ohi ja tää on kyllä ollu ihan ku Lemony Snicketin ”Surkeiden Sattumusten Sarjasta” (käsi pystyyn kuka haluaa viettää melkein koko kesäloman lääkärin käskystä sohvan pohjalla ku jalka on paskana? Aivan, sitähän minäkin.) ja nyt kaikkein viimeisimpänä just muutamaa päivää ennen reissua Anna alkaa pissata verta. Hei kamoon, mä en enää jaksa tätä… Seuraavana päivänä eläinlääkäriin Jyväskylään, röntgenkuvassa näkyi iso virtsakivi joka vaatii leikkauksen. Minähän olen silloin jo Ahvenanmaalla! Pikkuisenko tuli kiire etsiä jostain asiansa osaava marsuhoitaja, Annalle piti nimittäin syöttää kolmesti päivässä lääkettä.. Onneksi Jyväskylästä löytyi marsuhoitaja, vein tytöt sille heti maanantaina töiden jälkeen, tiistaina heti töistä Onnibussilla Tampereelle ja sieltä sitten äidin ja P:n kyydissä kohti Turkua. P on myös harrastamassa crossailua, sen eka PC-miitti. Perillä Turussa olinkin jo aivan naatti mutta menin silti hotellin aulaan lämmittelymiittiin, virhe! Siellä mun sosiaaliset akut vetikin sitten aivan nollaan, olisi kannattanut jäädä hotellihuoneeseen lepäämään. Noh, tyhjästä päästä kärsii koko tyttö.

Keskiviikkona sitten lähdettiin Ahvenanmaata kohti Viikkarin laivalla. Jätettiin reput hyttiin ja mentiin Postcrossing by Sea-merimiittiin laivan kokoustilaan. Ihan ensiksi kävin kuitenkin ostamassa infosta muutamat parit korvatulppia, tiesin että miitissä olisi puhetta ja hälyä joka väsyttää ja saa korvat kipeäksi. Miitissä saatiin miittipussi jossa oli käsidesipullo, muutama kynä, pari esitettä ja postikortteja. Eeeeii mulla on ihan tarpeeksi kortteja, en tarvi yhtään lisää… (miitissä oli vielä arpajaiset joista sain lisää kortteja…) Alkumiitti sujui mukavasti kortteja kirjoitellen. Välillä tarvitsin hiljaisuutta ja menin taxfree-osastolle pyörimään ja kokoushuoneen ulkopuolelle juomaan kahvia ja katselemaan Turun saaristoa. Perillä oltiin kahden maissa, siitä bussilla hotellille, tavarat huoneisiin ja takaisin bussiin, loppupäivän ohjelmassa kiertoajelu, illallinen ja limsa- ja suklaatasting Amalian limsatehtaalla, okei, tästä tulee hienoa, Ahvenanmaa on varmasti kaunis paikka! Paitsi mikä mun niskaa kutisee-

AMPIAINEN! HYI! Äkkiä läimimään sitä kuoliaaksi ja se putosi bussin lattialle, mokoma. Mutta kerkesi se pirulainen silti pistämään ja etusormi alkoi turvota ja kipuilla. Ei luoja nyt, onko tää enää edes mahdollistakaan? Nyt meni kyllä maku koko kiertoajelusta, opas puhuu liian kovalla äänellä, mulla on väsy ja kuuma ja sormi huutaa jäätä tai jotain muuta kylmää. Päästäiskö jo sinne ravintolaan ni sais jäähauteen tai jotain? Tunnin kiertoajelun päätteeksi pääsin kuitenkin ravintolaan jossa sain pikku kattilan täyteen jäämurskaa, tässä vaiheessa oli jo koko etusormi turvonnut. Noh, nyt kuitenkin helpottaa. Ravintola paljastui lähiruokaan ja savustukseen erikoistuneeksi ravintolaksi. Itse paikka vaikutti oikein hienolta, kuin kesäinen huvimaja (onkohan se oikea sana? ) ja seinillä näkyi palkintojakin. Pöydässä oli jo valmiiksi kulhollinen keitettyjä perunoita, mitäköhän muuta on tarjolla…

Tässä vaiheessa onkin jo tarpeen mainita että AS-henkilöt ovat yleensä erittäin tarkkoja siitä mitä he syövät, lähinnä näön, maun ja koostumuksen kannalta. Mä en myöskään aina kovin mielelläni maistele uutta ruokaa, joten illallinen oli hyvin mielenkiintoinen…

Alkupaloiksi pöytään laskettiin jaettavaksi tapas-tyylinen lankku. Okei, mitäs tässä näyttäsi olevan… Lohiherkkua, voita, kahdentyylisiä paistettuja lättyjä, savustettua juustoa, sitrushedelmiä, tuossa näyttäisi olevan jotain lohimuhjua, sitä voisi maistaa, tuossa on silliä mutta mitä ihmeen jauhopaakkuja siinä on? Sitten kokki alkoi selostaa englanniksi mitä on tarjolla. Ai toi lohiherkku onkin mätiherkkua? Hyi. Paistetut lätyt on jotain juurespannukakkuja, niitä voi maistaa… Savujuustosta en oo ikinä tykännyt ja savustetut sitrushedelmät vaikuttaa liian epämääräisiltä. Toi lohijuttu on ihan hyvää… Napostelin lankulta pikkuisen sitä sun tätä, mitäköhän on pääruuaksi, tämä alkupalajuttu ei oikein maistunut…

Miksi ne tuo tuonne sivupöydälle ison lankun jolla on keko kokonaisina savustettuja ahvenia ja kampelanpuolikkaita?? Jos tuon ahvenen ottaa ekana niin se ruotohan valtaa puolikkaan lautasta. Jos mä otan ahventa viimeiseksi. Mitäs muuta on tarjolla… Lisää lohimuhjua, joo sitä voi ottaa, graavilohta, joo se on hyv- miksi toi kokki mainitsi mausteet? Onks toi jotain chilillä maustettua graavilohta? Sitä voi maistaa yhden viipaleen. Lisää savujuustoa, joo ei kiitos… Vadelmakarkkeja, suolatikkuja ja sipsejä? Juu, toki ymmärrän huumoriarvon mutta ehkä ei kiitos… Loppupeleissä päädyin taas napostelemaan vähän sieltä sun täältä, täytin vatsani lähinnä niillä pöydästä löytyvillä perunoilla. Kokki myös toi jossain vaiheessa iltaa ahvenien viereen lankullisen savustettua suklaata, joo vähän liian outoa… Iltaan kuului myös kävelykierros ravintolan upeassa ympäristössä. Sitten olikin jo aika jälkiruokakahville ja tasting-kierrokselle. Osa porukasta meni maistelemaan oluita, osa meni limsa- ja suklaatastingiin. Suklaan maistelussa tuli vastaan aivan mahtava yllätys, nimittäin salty caramel-suklaa maistui aivan mun edesmenneen mummon kinuskille! Ei vitsi, nyt on pakko ostaa tätä kotiinkin! Mummo kuoli neljä vuotta sitten, mä en ikinä olis uskonu et pääsisin enään maistamaan mummon kinuskia ja nyt pääsin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa itse miitti Kobba Klintar-luodolla. Aamupalan jälkeen bussilla satamaan ja pienveneillä luodolle, se oli mahtavaa! Aivan kuin olisi ollut isän moottoripyörällä kyydissä 😀 Itse luoto oli todella upea paikka, mutta miitissä kirosin taas omaa hölmöyttäni. Olin ottanut mukaan vain miittikorttini, en ollut ollenkaan huomannut että jos olisin ottanut mukaan kaikki eilen saamani kortit, olisin voinut kirjoittaa niihin vain ”Åland Islands Meet-up 14.8.20”, kerätä niihin miittiläisten allekirjoituksia ja kortit olisivat olleet osoitetta vailla valmiita matkaan! Aaargh! Ensi miittiä varten kirjoitan kyllä muistilistan… Miitistä saatiin kuitenkin vielä lisää kortteja, pyysin niihin sitten miittiläisten allekirjoituksia. Loppumiitti meni kuitenkin oikein mukavasti, uupumuksesta huolimatta. Hotellilla oltiin takaisin puoli viiden maissa, aaaaah nyt on vähän aikaa levätä ja latailla akkuja. Paitsi että äiti ja P halusi kiertelemään Maarianhaminaa. Grrrr mennään nyt sitten…

Illalla oli sitten vielä luvassa illallinen sataman ravintolassa. Siinä vaiheessa iltaa mä olin jo aivan naatti, väsymystila vastasi laskuhumalaa. Syödään nyt ja mennään hotellille nukkumaan… Alkupaloiksi oli hasselbackan peruna, mätiä, ranskankermaa, punasipulia ja ruohosipulia. Kaikki erikseen. APUA. Ei kun hetki, mitä Juoppohulluun Päiväkirja osa 4 kirjoittikaan tästä….

”Esko otti mätikulhon ja läväytti lusikallisen lautaselleni. Tuijotin kauhuissani oranssia limapallosotkua.

-Mitä sä nyt?

-Ota herrojen herkkua, sammalsi Esko.

-Sen kanssa pitää ottaa myös sipulia ja smetanaa, muistutti Sirpa.

Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Raija lätki sipulihakkelusta ja Sirpa smetanaa eteeni. Loistavaa, mä inhoan mätiä, vihaan raakaa sipulia ja yrjö lentää smetanasta. Nyt ne kaikki olivat sotkuna edessäni. Raija huomasi, että mulla nyki nielussa.

-Ne kannattaa sekoittaa keskenään. Siitä se makunautinto lähtee.

Mä sotkin kaiken mössöksi, suljin silmäni ja maistoin. Mun oli pakko avata öögat. Oliko joku vaihtanut tilalle jotain herkkua? Jopa raaka sipuli maistui taivaalliselta. Lapioin koko satsin vauhdilla naamaani.

-Onko jotain muuta, mistä et pidä? Raija kysyi huvittuneena.

Mun poskilla kävi pikapuna. Päätin skarpata.

-Kuule Raija, en ole ikinä syönyt näin ihanaa raparperikiisseliä.

Esko tuijotti mua kuin kyklooppi.

-Eikös Juha syönyt mätiä?

Raija nauroi katketakseen.”

Aivan, ne pitää sekoittaa keskenään. Aloitin varovasti sekoittelemalla vähän ja sehän toimi! En kuitenkaan syönyt kaikkia mätiä, sipuli tai smetanaa, ehkä puolet. Pääruoka oli sentään jo tutumpaa sorttia. Nieriää, paahdettuja kasviksia ja perunapyreetä. Ruuan jälkeen suuntasin jo hotellille.

Seuraavana päivänä olikin suunnitelmissa enää vain Ahvenanmaan postin kierros ja sen jälkeen olikin jo vapaata ohjelmaa ennen kuin laiva lähtisi takaisin Turkua kohti. Laivalla oli vuorossa buffetti, voi kuinka sitä oltiinkin odotettu, tuttua ruokaa josta tiedän täysin miltä se maistuu. Buffan jälkeen vielä loppumiittiin juomaan kuohuviiniä ja sen jälkeen taxfreehen. Taxfreen jälkeen laivan ulkokannelle juomaan ilta-aurinkoon lonkeroa. Turussa oltiin perillä 19.50 ja siitä sitten kotia kohti. Olin Jämsässä 23 maissa illalla, äiti ja P takaisin Oulussa 4-5 maissa. Lauantai kului lepäillessä, hain tytöt takaisin kotiin sunnuntaina.

Sellainen reissu se. Nyt on kesän suunnitelmat ohi, mitäköhän tää syksy tuo tullessaan. Reissu voi kuulostaa tässä kirjoituksessa aika kärsimykseltä, mutta jos olisi mahis lähteä ensi vuonna uudestaan niin menisin. Tosin vain Kobban miittiin. Edellisenä päivänä omakustanteisesti Maarianhaminaan, Kobballe ja seuraavana päivänä takaisin.

Jep, eli kirjoitellaanpas taas näin helatorstaina. Päivä on mennyt ihan ookoo. Heräsin itekseni aamulla kello 7 (kiitos 4.30 herätykset…), join aamukahvit ja katselin taas yhden jakson Gothamia Netflixistä. Kotitöitä ja verhojen silittelyä. Yhdentoista aikaan ajatukset alkoi taas vetää ylikierroksilla joten tein muutaman mindfulness-harjoitteen. Kahdentoista aikaan alkoi olo tuntua väsyneeltä ja tokkuraiselta, kävin ulkona kierroksen ja olo olikin sen jälkeen jo paljon pirteämpi. Kotona avasin vielä keittiöstä ja olohuoneesta ilmastointiluukut. Ne on nyt ollu auki jo pari tuntia. Eilen alkoi uusi kausi ”Au Pairit Uudessa Seelannissa”, se oli mielenkiintonen :D. Toissa vuonna tein mun marsuille oman facebook-sivun, tunnin kuluttua laitan sille livestreamin pystyyn jolla syötän niille kädestä mustikoita, löytyy sivunimellä ”Elsa-marsu”. Mitäs muuta tässä on ollu…

Mä lopetin nyt kokonaan uutisten seuraamisen pari viikkoa sitten ja on huomattavasti rennompi olo. Ei tuu sitä jatkuvaa ”Suomessa on nyt näin monta koronatartuntaa ja -kuolemaa”-tietotulvaa. Toki olisi kiva tietää mitä muuta Suomessa tapahtuu mutta en halua antaa ottaa sitä riskiä että jään jumittamaan ”Montako tartuntaa Suomessa on, montako Jämsässä on, entä jos mä saan sen, mitä sitten käy”-ajatuskierteeseen. Asseille ajatukseen jumittaminen on hyvin yleistä. Ärsyttävää mutta silloin on vain opittava rauhoittumaan, ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta. Mitä mä sanoisin kaverille jos se panikoisi samalla lailla kun mä? Kehottaisin laittamaan jäitä hattuun ja miettimään miten isot todennäköisyydet sille on että sen hiton koronan oikein saisi. Rauhoitutaan nyt ja luetaan vaikka kirjaa.

Laihdutus junnaa nyt paikoillaan kun ei pääse salille huhkimaan. Mä kyllä kuljen pyörällä töihin ja syön terveellisesti mutta olisi kuitenkin kiva päästä salille. Nyt kun on melkein puoli vuotta jo syönyt terveellisesti, syönyt makeaa vain viikonloppuisin ja juonut smoothieita välipaloina (mä tykkään enemmän kaupan smoothieistä ku omatekosista, ne on liian ”kuohkeita”) ni ei sitä oikeestaan enää tee edes mieli palata siihen entiseen, et töissä syö joka toinen päivä pullaa ja kotona vielä oikean ruuan jälkiruuaksi joku Geishapatukka. Terveellisestä syömisestä on tullu jo rutiinia ja siitä että tekee salaattia töihin. On virkeämpi olokin. Kyllä mä vielä ostan karkkia kaappiin ja jäätelöä pakkaseen, mutta syön sieltä vain viikonloppuisin ja vähän kerrallaan.

Ai joo ja shoppailin uutta kevättakkia. Mä inhoan ostaa kevättakkeja ja kenkiä, tollaisia isoja ostoksia minkä pitäisi olla hienon näköisiä, mukavia ja kestää pitkään. Toi nykyinen takki on neljättä vuotta käytössä. Kävin ekana katsomassa Vehkalasta ja Vero Modalta onko siellä kivoja takkeja, ei ollut. EMP? Nope. Mitäs muita näitä on… Pahis verkkokaupasta sit löytyi yksi hieno takki, tilasin sen M-koossa ja kun se tuli…. HUPS. Villakangasta. Siihen jäi kiinni heti muutama marsunkarva. Palautus! Viikon kuluttua lauantaina meen kyllä Jyväskylään katsomaan takkia ja kesämekkoa… Kesämekkoa en oo omistanu vuosiin, tänä vuonna voisi kokeeksi ostaa.

Nightwishilta tuli uusi levy. Se ei oikein iskenyt… Ai juu ja Sophie Kinsellalta tuli uusi kirja! Ostin Lontoon-reissulta sen kirjan ”I Owe You One” ja se julkaistiin nyt kuukausi sitten suomeksi, mulla oli sillä viikolla iltavuoro ja Suomalainen Kirjakauppa aukaisi ovensa 9.30. 9.00 herätyskello soimaan ja pesulle, 9.25 aamukahvi tippumaan ja pyörällä kauppaan! 9.40 aamupala valmiiksi ja LUKEMAAN! Luinkin kirjaa 12.30 asti jolloin alkoi Salkkarit ja sen jälkeen pitikin lähteä töihin. Joo ja jäin muuten yksi päivä hissiin jumiin ku olin lähdössä töihin. Hyi hitto. Täysi paniikki päällä pari minuuttia jolloin rimputtelin hätänappia ja huutelin apua. Sitten soitin hissin huollon numeroon ja odotin 20 min että huoltomies tuli. Ei ole tehnyt kovin paljon mieli mennä hissillä. Se on sen jälkeen jäänyt vielä jumiin kahdesti. Kyllä mä sillä vielä uskallan kulkea mutta vaan jos mulla on kännykässä akkua eikä ole liian myöhäistä soittaa huoltomiestä paikalle.

Pääsiäisenä pyörähdin Oulussa. Olin kysynyt pomolta saisinko ottaa junareissulle mukaan muutaman kertakäyttöisen hengityssuojaimen, sain ottaa 😀 Junassa tosin ilmeni kiva pulma: mä en näe lukea sen maskin takaa. Oli muuten aika TYLSÄ junareissu, miten ihmeessä ei-lukutoukat saa aikansa kulumaan pitkillä junamatkoilla? Pääsiäinen meni oleskellessa ja rentoutuessa, lauantaina kävin kaupungilla shoppailemassa ja katsoin äidin ja sen miesystävä P:n kanssa Netflixistä Studio Ghiblin ”Liikkuva Linna”-elokuvan. Isä ja M pääsi tutustuun mun ja Anun maailmaan Lontoossa Harry Potter-studiokierroksella (mä haluun sinne uudestaan.), nyt oli äidin ja P:n vuoro. En muista mikä niiden mielipide oli siitä, kai se oli ihan ookoo 😀 haha.

Vappu meni ihan jees. Perjantaina siivoilin, lauantaina oli vuorossa juustoja (tai no yhtä juustoa, omenaa, parmankinkkua ja patonkia), vadelmakuohuviiniä ja Todella Upeeta. Vinkusta meni puoli pulloa 😀 en tiedä menikö jo teinihuuma ohi, mutta viime vuosina ei ole alkoholi paljoa enää maistunut. Toki juon esim. saunalonkeron tai lasillisen kuohuviiniä, mutta ei tee mieli vetää kännejä tai edes pikkuhirpakkaa. Siitä tulee vaan raskas ja väsynyt olo. Alpha-baari aukaisee taas ovensa parin viikon päästä, siellä voisi kokeilla miten menee ilta kokiksen ja Batteryn voimilla.

Mitäs vielä? J1 pääsi telkkariin (Maalla, Merellä ja Lautasella, jakso 3, se nahkatakkinen mies tuomaristossa), aloitin J2 kanssa kattoon Witcheriä Netflixistä (välillä on vähän vaikeuksia päättää kumpi on komeempi, J2 vai Geralt 😀 kai se menee 50/50) ja J3 löysi tyttöystävän Jyväskylästä.

Netflixistä löytyy taas paljon kivaa. Liikkuva Linna, Ponyo Rantakalliolla, Godzilla: King of Monsters ja BlackKkklansmanin olis kyllä voinu käydä kattomassa teatterissa astikin. Huomenna sinne tulee Snowpiercer-sarja, mutta sitä en ala ihan vielä kattoon koska huomenna on myös kauan hartaasti odotettu päivä, nimittäin Frozen 2 tulee blu-raylle! <3 Heti töiden jälkeen Cittariin hakeen leffa, Kotipizzasta ruokaa, kotiin ja INTO THE UNKNOOOOOOOOWN!!

Joo ja vois vielä mainita yhden bloginkin tässä

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/

Uuninpankkopoika on eläkkeellä oleva lakiavustaja, joka kirjoittaa politiikasta. Joo, kuulostaa tylsältä, tiedän, mutta lukekaa kokeeksi muutama kirjoitus. Sen teksti ei oo kuivaa lakipykälä-klingonia, vaan enemmänkin selkokieltä. Se on kirjoitellut mm.  miten naurettavaa opposition jatkuva vastaankinaaminen on tällä hetkellä jne. Ääääh voi hitto ku en osaa ollenkaan selittää miten hyvää, järkevää ja silmiäavaavaa tekstiä Saku kirjoittaa.

Juice Leskisellä on biisi jossa lauletaan ”Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään mua pelota”. Sen voisi kääntää tällä hetkellä muotoon ”Valehtelisin jos väittäisin ettei mua korona pelota” koska kyllä se muuten pelottaa. Alkoi pelottaa sillä sekunnilla kun se rantautui Suomeen ja Hesari alkoi uutisoida siitä. Kieltämättä hauskaa että ennen kuin korona tuli Suomeen ja Hesari uutisoi siitä, olin silleen ”ääh taas jostain koronasta, uutisoikaa jostain muustakin” mutta nytten kun Suomessakin on koronatilanne niin yhtäkkiä Hesarin korona-uutiset ja MTV:n ylimääräiset uutislähetykset alkaakin kiinnostaa ja paljon… Tässä mietityttää perheen, sukulaisten ja ystävien terveys, sairastuuko kukaan niistä koronaan (Varsinkin isä ja M koska ne asuu jo yhdessä ja M on töissä OYS:ssa, jee… Siellä on tosin tehty henkilökunnan koronatestaus ja kaikki on turvassa), oma terveys tässä mietityttää, tulenko mä kipeäksi (vaikka enhän mä oo edes käynyt missään enkä oo nyt edes menossa minnekään, edes Tampereelle tai Jyväskylään) ja se et miten tää vaikuttaa koko Suomeen, paikkoja suljetaan, kokoontumisia kielletään, ihmisiä irtisanotaan jne.

Toisaalta pääministeri Marinille pitää tässä vaiheessa nostaa hattua ja tekisi melkein mieli lähettää sille postissa kukkakimppu, että miten hyvin se on hoitanut hommansa tähän mennessä, ennen ja jälkeen koronakriisin. Myös sanonta ”Jokaisella pilvellä on hopeareunus” pitänee tällä hetkellä paikkansa, vaikka tällä hetkellä se on enemmänkin ”Tässäkin megatason hurrikaanissa pyörii tällä hetkellä (Onko mahdollista toista virke ”tällä hetkellä” kolme kertaa samassa lauseessa? Näemmä on….) muutamia glitter-hiukkasia”, koska vaikka ihmiskunta on sekasorrossa, niin luonto kiittää. Shanghaissa saadaan nauttia kirkkaista taivaista ties miten pitkään aikaan kun kaikki tehtaat ja muut on kiinni ja Venetsiassa on kanaalit kirkastuneet ja delfiinit ja joutsenet palanneet kun sadat veneet ei enää saastuta niitä.

Mutta vaikka tässä on muutama hyvä asia, niin onhan tää ny tympeä tilanne. Mullakin oli kalenterissa merkattu menoja jotka on nyt peruuntunu, Notre Damen Kellonsoittaja-esitys Tampereen Teatterissa, Iikka Kiven ”Spede on kuollut”-komediasoolokiertue, ”Lord of the Rings and the Hobbit in Consert”-sinfoniakonsertti ja nyt viimeisimpänä Rovaniemen Joulupukin Pajakylä-Postcrossing-miitti. Se kyllä harmitti. Miittikortitkin oli tilattu valmiiksi ja ne oli niin hienoja..

   Noh. Ei voi mitään. Mielummin minä tällä hetkellä olen kiltisti neljän seinän sisällä kuin lähden minnekään, edes elokuviin. Mulla on kesäksi lippu Kuopiorockiin mutta veikkaan että sekin peruuntuu nyt. Viikonloppuna voisi tosin käydä pyörällä Himoksella. Postcrossailusta puheen ollen, yksi päivä postiluukusta tipahti varsinainen yllätys.

  Joku suomalainen postcrossailija lukee tätä blogia?! Mutta enhän mä oo jakanut tätä blogia kuin omalle fb-seinälle ja kerran kun tän blogin aloitin ni fb:n Asperger-ryhmiin. Silloin kyllä olin että WAU. Mä olin luullut että tätä blogia lukee ehkä varmaan 5-6 ihmistä mutta näemmä tätä lukee aika moni muukin 😀 Aika siistiä! Terkkuja Sirkalle jos luet tätä 😀

Mitäköhän muuta tässä olis… Ai juu, tein kaverini kanssa youtube-videon.

 

(Tuossa tulee kyllä esille mun koko nimi ja naamataulu, mutta googlasin nimeni ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä tekstiä ja tuloksena tuli vain linkit mun fb ja Instagram (+Pinterest mutta sitä en ole käyttänyt vuoden 2013 jälkeen) joten uskon olevani turvassa 😀 )

Helmikuun lopussa kävin pitkästä aikaa Oulussa pyörähtämässä (ennen tätä koronatilannetta) ja näin pitkästä aikaa S:ää. Edellisestä kerrasta olikin jo kulunut vähän alle kaksi vuotta 😀 Annoin S:lle Harry Potterin studiokierroksen tuliaiset samalla. Kävimme katsomassa Frozen 2, Hanko sushissa, kahvila Makiassa ja kiertelemässä ulkona kuulumisia vaihdellen. S oli liittynyt hyväntekeväisyysjärjestöön j a päässyt jo järjestön sihteeriksi asti 😀 puhetta piisasi molemmilla ja neljä tuntia hurahti aika nopeasti.

Nyt alkaa tää kirjoittelu tältä osin jo vähän väsyttää… 😀 Noh, eiköhän tässä oo tullu kirjoitettua jo aivan tarpeeksi tältä erää.

Jep eli kirjoittelu jatkuu, vuorossa Jyväskylä ja Frozen 2. Eli Jyväskylässä järjestettiin siis ennakkonäytös jonne päätin mennä, olisihan sitä toki voinut odottaa vielä pari viikkoa mutta ei jaksa… 😀 Lauantaina olin vielä vähän epäileväinen näytöksen suhteen koska en erityisemmin välitä suomeksi dubatusta versiosta, pidän enemmän originaaleista versioista. Noh, liput on jo hankittu joten mennäänpä katsomaan. Päälle EMP:ltä tilattu Frozen 2-pitkähihainen ja juna-asemalle.

Jyväskylässä kävin katsomassa ennakkoon onko siellä jotain special-comboja F2:sta, olihan siellä mutta kannattaakohan käyttää 15 euroa vain sen takia että saisi hienon peltiämpärin… En kuitenkaan ostanut sitä (ennen kuin Oulun Elokuvateatteri Starista jossa se poppariämpäri oli vain 8 euroo 😀 ). Ennen näytöstä kävin Fantasiapeleissä katsomassa olisiko siellä sitä Food Warsin pokkaria (no ei ollut) ja Cubuksessa ostamassa muutaman uuden valkoisen t-paidan työtakin alle. Sitten Finnkinoa kohti. Leffasalissa jännitti jo ja sydän alkoi hakkaamaan kun valot meni pois päältä ja Vuelie-laulu alkoi hiljaa kuulumaan…

JA MIKÄ LEFFA. Heti ensimmäisen viiden minuutin aikana kaikki epäilykset leffan nautittavuudesta haihtui mielestä ja nautin täysillä jokaisesta leffan minuutista, varsinkin Tuntemattomaan-laulusta Elsan upean violetin yömekon, animaation ja upean musiikin ansiosta ja Saavu Jo-kappaleesta joka oli ehdottomasti leffan ihanin kohtaus! Vieläkin nousee pala kurkkuun kun on niin onnellinen Elsan puolesta kun se löysi totuuden itsestään ja sai niin ihanan mekon, onkohan tämä enää millään tasolla tervettä? :”””D No jaa, meikä vaan rakastaa Frozenia :3 Siinä kohdassa kun Olaf tosin haihtui Annan käsivarsille en tuntenut mitään. Aha, leffan valekuolema, ei Disney oikeasti tapa suurinta rahasampoaan ( *muistaa mitä Star Warsille kävi* ei ku juu. En sano mitään….).  Leffan jälkeen jäin katsomaan vielä lopputekstit (Milloinkohan se Panic! At the Discon versio ”Into The Unknownista” alkaa soimaan radiosta) ja sitten Jyväskylän räntäsateeseen ja Amarilloa etsimään kasvoilla niin leveä hymy kuin suupielet antaa myöten mieli 7:ssä taivaassa :3 Amarillon jälkeen kotia päin.

Jouluviikko meni ihan hyvin. Viikko sujui siivoillessa, järjestellessä ja pakkaillessa. Maanantaina töiden jälkeen äiti ja sen miesystävä P tuli Oulusta hakemaan mua ja tyttöjä Ouluun. Ensin käytiin Elosen kahvilassa keskustassa hakemassa varaamani lanttulaatikot ja kahvilla. Siellä oli myös kirjahylly jonne sai tuoda kirjoja ja ottaa sieltä niitä mukaan, sieltä löytyikin kirja nimeltä Dieettitytön Huimat Seikkailut, blogiin perustuva kirja naisesta joka pudottaa puolet painostaan, 160:sta kilosta 80 kiloon. Wau. No, sieltä sitten Löytötexiin hamstraamaan pesuaineita kun oli auto käytössä, Mustiin ja Mirriin puruja ja heinää hakemaan ja kotiin hakemaan marsut ja kamat ja Oulua kohti. Viitasaarella käytiin syömässä ABC:llä (siellä oleva Suomen kartta ei ole muuten sitä miltä näyttää 😉 kannattaa tsekata jos pyörähdätte siellä, löytyy vessojen luota.) Oulussa haettiin Anu ja ajettiin P:n luo. En ollut ennen käynyt sinne joten oli ihan jännä fiilis ajaa pimeää tietä Ylikiiminkiin ja sieltä vielä kääntyä pienelle sivutielle pienen mökin pihaan. Itse mökki oli sisältä tosi kotoisan oloinen 😀 Aivan ensiksi tytöt aitaukseen ja sitten katsotaan muuta… Itse joulu oli tosi mukava ja rento.

Joulun välipäivinä kävin Oulun keskustassa ostoksilla, mukaan tarttui mm. Frozen 2-soundtrack (no tottakai :D) ja ”Sydämen asialla- Perhe ja planeetta kriisissä”-kirja Greta Thunbergista. Illalla kävin Anun kanssa isän ja M:n luona ja sieltä kävellen elokuvateatteri Stariin katsomassa Frozen 2 alkuperäisenä versiona Anun kanssa. Siellä sitten tarttui korvamadoksi Panic! At the Discon ”Into the Unknown” joka alkoi raivostuttavasti pyörimään päässä vuoden loppupäiviksi aina kun yritti nukahtaa illalla 😀 aagh. Ihana pyöriä sängyssä ja yrittää saada unta kun päässä kuuluu vaan ”INTO THE UNKNOOOOWN!!” Juu onhan tää hieno biisi mutta yritetään nyt nukkua… 😀 Lauantaina kävin J:n….

(Eiku ootas, mä tunnen liian monta J-alkuista ihmistä ny, Jarkko, Joni ja Jani… Jos aletaan käyttään nimityksiä J1, J2 ja J3, tutustumisjärjestyksessä. Juu tää on hyvä idea, eli Jarkko on J1, Joni J2 ja Jani J3.)

No, kävin J1:sen luona Kemissä päiväreissun, sitä oli tosi mahtava nähdä, olihan viime kerrasta jo kolme vuotta 😀

Sunnuntaina olikin jo aika lähteä takaisin Jämsää kohti isän kuljettamana, haettiin Anu Limingasta ja sitten Jämsää kohti, marsut sylissä, Anu takapenkillä ja mun sukset takakontissa.

Uusi vuosi meni ihan ookoo. Maanantaina haettiin Anun kanssa mulle uusi peitto ja tyyny (torstaina haettiin vähän litteämpi peitto). Tiistaina käytiin vielä kaupassa (oli muuten jonoa!) ja siivoiltiin ja valmisteltiin illan naposteltavia, viiden maissa tuli J2 ja aloitettiin viimeinen puolisko Game of Thronesin 8-kautta. Välillä käytiin ampumassa ulkona muutama pata ja tultiin sisälle katsomaan loput. (Fandomit voi nyt muuten kiistellä keskenään että kummalla oli huonompi loppu, Rise of Skywalkerilla vai Game of Thronesilla, haha :D).  Game of Thronesin viimeisellä kaudella oli muutama mahtava kohta, esim. Cleganebowl ja Briennen ja Jaimen kohtaukset (paitsi se kun Jaime lähti pois.) mutta vähän jäi sellainen WTF-fiilis.

Juu mut ei kai täs muuta. Kello on 13.43 lauantaina ja mä voisin kohta lähteä kuntosalia kohti.

Alright eli se olis tammikuu ja 2020! Tosi outoa ajatella että vuosikymmen vaihtui… No jaa, onneksi kuitenkin viime vuosi on jo ohi, toisaalta nyt alkuvuodesta pelottaa jo että millainen vuosi on edessä kun edellinen meni niin perseelleen… Noh, ei sitä voi tietää etukäteen. Eletään vuotta eteenpäin ja katsoo mitä tapahtuu. Toisaalta nyt tammi-helmikuussa mulla on tiedossa uusi vatsantähystys, jossa mut nukutetaan. Ääk. No, isän naisystävä on nukutuslääkäri, sen kanssa voi jutella jos hermostuttaa ihan kamalasti. Tälle vuodelle mulla ei ole paljoa lupauksia, paitsi pudottaa housukuusta 42 housukokoon 38. Kerran viikossa kuntosalille ja en syö herkkuja kuin viikonloppuna. Mutta kurkataan joulukuuhun…

Mullahan alkaa joulu jo marraskuun lopuilla ja kestää koko joulukuun 😀 tänä vuonna ei tosin ollut joulufiiliksiä kuin Cittarissa jossa oli joulumainoksia. Johtuneeko lauhasta kelistä… Itsenäisyyspäivänä kävin kuntosalilla ja polttelin kynttilöitä. Salilla crosstrainer oli alkanut tympiä joten koetin soutulaitetta. Olin siinä 20 min, en yhtään tiedä oliko treeni tehokas vai ei, ei tullut edes kuuma. Parin päivän päästä pakarat oli kyllä hieman kipeät… Haudoille en vienyt kynttilöitä koska ulkona oli karmea keli. Ruokana Lidlistä noudettua nyhtöporoa (se niiden remppa oli kyl tosi hyvä juttu, nyt siellä on paljon helpompi ja rennompi käydä eikä siellä tule epämukava olo. En tiedä mistä se epämukava olo oikein tuli, ehkä niistä pitkistä hyllyväleistä…) kotitekoisia kermaperunoita (ensi kerralla mä laitan folion päälle, muuten tuli hyviä) ja puolukkahilloa. Muuta en itsenäisyyspäivästä muista.

Seuraavana päivänä kävin ensimmäistä kertaa Raskasta Joulua-konsertissa! Ennen ei ole kyseinen keikka tai musiikki kiinnostanut, pidän enemmän perinteisestä joulumusiikista, mutta tänä vuonna päätin käydä kokeilemassa. Aamulla kaduin ostostani koska ulkona tuli loskaa eikä olisi tehnyt mieli lähteä minnekään… Harkitsin lähdenkö ollenkaan, mutta koska lippu oli maksanut 60 e (jos muistan ihan oikein) päätin kuitenkin lähteä. Tampereella tuli vettä ja ennen keikkaa suuntasin Hämeenkosken (vai mikä helvetti se on) toiselle puolelle Puolenkuun Peleihin katsomaan onko siellä Food Warsin pokkaria nro 6.

Olin kysellyt Suomen mangajulkaisijalta, Punaiselta Jättiläiseltä, ollaanko Food Warsia kääntämässä ollenkaan suomeksi. Vastaus oli ei, koska riskit ovat liian suuret. Höh. Noh, Peleissä olikin ihan mukava yllätys kun siellä ainoat FW-pokkarit olikin 26-29. Onko näitä näin paljon?! Nyt pitää harkita kunnolla alanko kunnolla lukemaan sarjaa ollenkaan. Noh, Fazerin myymälästä vähän konvehteja ja sitten Tampere-taloa kohti.

Siellä olikin ihan kivasti porukkaa laidasta laitaan, 60-v mummeleista keski-ikäisiin pukumiehiin ja nahkatakkisiin hevareihin. Keikan alkupuolisko oli ihan ookoo, väliajan jälkeen aloin kunnolla lämmetä kun alettiin soittamaan kappaleita ensimmäiseltä Raskasta Joulua-levyltä. Hieno keikka, tulen taas ensi vuonna!

Ai joo, joulukuussa sattui myös yksi tosi siisti juttu! Osallistuin yhteen arvontaan jossa oli palkintona Destiny-tuotepaketti ja voitin! 😀 Paketissa oli vesipullo, termosmuki, muistikirja, sarjakuva ja taidekirja. Siskon joululahja onkin sitten tässä 😀 Paketti tosin kulki ensin Jyväskylään ja sieltä sitten tänne Jämsään.

Siivosin myös mangahyllyn ja päätin luopua Naruto-pokkareista. Olin pitänyt muutamia suosikkipokkareitani, mutta kun yritin lukea niitä niin huomasin että niitä lukiessa olisi pitänyt muistaa mitä tapahtui noin 7 pokkaria sitten, tai muistaa missä ihmeessä ollaan, mitkä ton hahmon tekniikat on jne. Ei näitä kannata säilyttää jos niitä ei aio lukea. Heitin ne fb:n Roskalava Jämsä- sivulle ja kaikki meni kolmessa päivässä.

Oon myös lopettanut Kuroshitsujin lukemisen. Sarjassa kerrotaan 12-v aatelispojasta Ciel Phantomhivesta, jonka koko perhe on murhattu ja nyt selvitetään sitä murhaa. Poika myös joutui kuukaudeksi Saatanaa palvovan ryhmän vangiksi. Sarja oli hyvä aina muutamaan viimeiseen pokkariin asti, kunnes aloitettiin selventämään että mitä sen kuukauden aikana on tarkalleen ottaen tapahtunut. Hyvin inhottavaa. Ai niin ja sarjassa ollaan myös manattu itse Paholainen Cielin hovimestariksi jonka poika nimesi Sebastianiksi. Viimeisimmässä pokkarissa meni ihan saippuasarjaksi kun selvisi että Cielillä onkin kaksoisveli, jonka nimi taitaa myöskin olla Ciel. Joo-o. Nyt varmaan alkaa kahden pojan valtataistelu, kumpi on oikea Phantomhiven perijä. Sarjasta meni nyt vähän maku…

Sunnuntaina 15. päivä oli oikein hieno päivä, nimittäin Jyväskylän Finnkinossa ”Lasten Sunnuntain” ennakkonäytöksessä Frozen 2! <3  Tällä erää en tosin jaksa enempää kirjoittaa kun tämän pätkän kirjoittamiseen on mennyt aikaa jo 40 min… Jatkan illemmalla kun oon käyny kattoon Frozen 2 kolmannen kerran, käyny kaupassa ja tehny ruokaa

Johan tää kolmannen osan kirjoittaminen on venynyt ja paukkunut! Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Eli, kolmas ja viimeinen päivä ja Madame Tussauds. Kyllä nyt ainakin yhdessä turistirysässä pitää käydä. Aamulla pakattiin kamat, jätettiin ne hotellille ja lähdettiin kohti Madame Tussaudsin vahakabinettia. Menomatkalla metron liukuportaissa näin Ihan Oikeita Koulupukuja! Ihan kuin olisi nähnyt valkohäntäkauriin villinä luonnossa, nämä ei ollut mitään cosplay-pukuja jostain koulusta vain ihan aitoja, oikeita koulupukuja! Khakimekot, pikkukengät, polvisukat ja pikkutakki joissa luki punaisella kirjoituksella joko Mayfair tai Hampstead, en muista enää. Olin ihan haltioissani ja kyllä ne koululaisetkin huomasi, muutama hihitteli siinä jonossa ja yksi huikkasi ”Hi”. Naureskelkoot, on ne lontoolaisina varmaan jo tottuneet turisteihin.

Ulkona Kabinetin edessä näkyi hirveät jonot ja syykin selvisi pian… Ensin piti mennä sisälle ostamaan liput ja sitten vasta jonottamaan ulos että pääsisi lippujen kanssa sisään. Juuh. Minä ja Anu mentiin jonottamaan lippujen kanssa, isä ja M suuntasi Harrodsille töllistelemään sikahintaisia mekkoja. Ulkona näkyi mainoslakanoita joissa oli mm. Star Wars ja Marvel, oi tästä tulee siistiä. Sisään päästessä oli vastaanotossa jotkut ”julkkisjuhlat”-tyylinen lavastus, yksityishissejä, limusiini, jne. En mä tällasesta tykkää, missä ne vahahahmot on…

No sitten päästiin huoneeseen jossa niitä oli. Kyseessä oli huone jossa nuket seisoi tai istui siellä sun täällä, sai vapaasti kierrellä (astuin Nicole Kidmanin mekon päälle…). Okei, tuossa on Emma Watson… Tuolla on joku Bollywood-nurkka… Nurkkaus jossa voi käydä Dwayne ”The Rock” Johnsonin kanssa kuvattamassa (onkohan se edes sana)…. Tuolla on EDDIE REDMAYNE JA BENEDICT CUMBERBATCH! Mihin Anu meni, Anu tänne ota kuva ota kuva! No Anua ei näkynyt niin otin muutaman selfien ja kiertelin ympäri huonetta, ihastellen välillä Eddietä ja Bennyä… Huoneen toisessa päädyssä bongasin Anun ja jatkoimme kierrosta yhdessä.

Seuraavassa huoneessa oli ”Kong- The Skull Island” ja TOM HIDDLESTON! Anu tules tänne nyt, ota se kamera ja ota kuva. (Mulla oli aamulla ollut ääni käheänä jo valmiiksi ja Madamessa se meni kokonaan. En tietenkään huutanut mutta huikkailin Anulle joten ääni meni siinä sitten) Ai niin, oli siellä myös 4-metrinen mekaaninen Kongin pää ja James Bond ystävineen. Ja Katniss Everdeen. Mutta Tommy oli se tärkein. Sieltä päästyämme eteenpäin oli jokin outo Sherlock Holmes-nurkkaus, sen jälkeen pieni kiertoajelu jossa esiteltiin Lontoon historiaa. Se oli vähän samalainen kuin se vaaleanpunainen nukkelinnajuttu Lintsillä.

Sitten päästiin Marvelin maailmaan!! Portaissa näkyi viisimetrien Hulk-patsas, muualla näkyi ainakin Captain Marvel ja Spider-Man. Marvel-osio päättyi 4D-näytökseen. Olin kuullut niistä ja se kuulosti hauskalta, mutta kokemus oli ihan hirveä. Istuimen selkänojasta suhahteli niskaan ilmasuihkuja ja Wolverinen kynsiä kuvasi selkänojasta selkään iskeytyvät… Mitä ne nyt on? No, ne hierontatuolien hierovat osat. Kivuliasta ja inhottavaa. Onneksi näytös kesti vain muutaman minuutin.

Viimeisenä oli vuorossa Star Wars! Siellä pääsi kävelemään Imperiumin avaruusaluksen sisällä, istumaan Millenium Falconin ohjaamossa ja kuvaamaan itsensä Darth Vaderin kanssa. Juu ja oli siellä myös Rey ja BB-8.

Ai joo ja myös joku Alien-elämys.

Tussauds päättyi odotetusti matkamuistomyymälään. Olen ostanut jo ihan tarpeeksi… Ostin vain muutaman postikortin ja Madame Tussauds-esitteen.

Päästyämme ulos soitimme isälle. Isä oli M:n kanssa vielä Harrodsilla, sovimme että menemme Anun kanssa kaakaolle odottelemaan heitä tulevaksi Harrodsilta. Menimme läheiseen Pret a Mangeriin (sekin mainittiin Himoshoppaajassa!) jossa kirjoitin viimeiset ”terveisiä Lontoosta”-kortit valmiiksi. Isä soitti, sanoi että meidän pitäisi tulla Baker Streetin metroasemalle, he tulisivat sinne. Perille päästyämme oli tiedossa vähän häikkää ja hämmennystä koska siellä olikin kaksi sisäänkäyntiä, minä ja Anu odoteltiin toisella ja isä ja M toisella. Löysimme kuitenkin toisemme. Metrolla Ealingiin, pubiin burgerille (siellä oli seinillä valokuvia nimmareiden kera ketkä olivat käyneet siellä syömässä ja kukaan muu siellä seinällä näkyikään kuin itse Kuningas Joffrey!!), ruuan jälkeen matkatavarat hotellilta ja junalla Heathrow´n lentokenttää kohti.

Lentokentällä oli taas puolitoista tuntia aikaa taxfree-ostoksille mutta en oikein keksinyt mitä ostaa. Meikit ja hajuvedet ei ole ikinä kiinnostaneet… Alkoholi… Enpä tied- oho virallista Game of Thrones-viskiä! Ei kun ai niin, enhän mä pidä viskistä. Tai viinistä… Keskityin ostamaan tervetuliais-suklaata työpaikan taukotilaan ja pyörimään siellä sun täällä. Lopulta oli aika suunnata lähtöportille (eeeiiiiii…..) Portilla näin jonkun unohtaneen luottokorttinsa MnM-automaattiin ja palautin sen Finnairin tiskille.

Paluulento oli hiukan helpompi kuin Lontooseen tullessa. Kone oli isompi ja jokaisella istuimella oli oma tv-ruutunsa, isä kertoi että nämä ovat niitä koneita joilla lennetään kaukolentoja. En ollut täysin pakokauhuinen, suhtauduin lentoon samalla lailla kuin lääkärikäyntiin: Epämiellyttävää mutta pakko. Lennolla yritin katsoa Aquaman-elokuvaa (sisko hoki vieressä nousun aikana ”keskity Jasoniin, Tiina, keskity Jasoniin” (No totta helvetissä keskityn! HOT HOT HOT.)) mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Onneksi lento kesti vähemmän aikaa kuin menomatka Lontooseen, Turun kohdalla tuli kuulutus ”valmistautukaa laskeutumiseen”, HUH KOHTA OLEN TURVASSA. (Isä lupasi Anulle et jos se laihduttaa tiettyyn painoon asti niin isä vie sen Japaniin. Mä pyydän sille lentoreissulle lääkäriltä reseptin rauhoittavia…..)

Helsinki-Vantaalla loppuporukka kiirehti jatkolennolle takaisin Ouluun, kipitin heidän perässään isän jaellessa mulle ohjeita miten pääsee lentokenttäbussilla hotellille. Isän annettua ohjeet jäin lentokentälle seisomaan kun muu porukka juoksi Oulun-koneen lähtöportille. Nyt olin tosin oudon paikan edessä: Keskiyö. Helsinki-Vantaa. Iso ja tyhjä lentokenttä. Nyt pitäisi päästä bussilaiturille. Missä se on?? Piti kysyä passintarkastuksesta miten täältä pääsee pois. Ai tästä pääsee pois? No se on hyvä. Ulkona raitis ilma oli tervetullutta, mutta nyt olin bussiterminaalissa eikä missään näy mun linkkua! Olin ihan valmis tilaamaan lentokenttätaksin mutta kävin vielä katsomassa nurkan takaa ja siellä se mun linkku olikin! Linkulla hotellille siis. Huoneeseen päästyäni kello olikin jo yksi yöllä ja olin rättiväsynyt, mutta en siitä huolimatta saanut unta. Röhäyskä ja ikkunaan ropiseva sade piti siitä huolen.

Aamulla raahauduin hotelliin aamupalalle. Ei ollenkaan tehnyt mieli hotelliaamiaista mutta jotain piti syödä. Pakotin kurkusta alas lautasellisen kaurapuuroa ja lasin appelsiinimehua, sitten pakkaamaan huoneeseen kamat, kirjautumaan ulos ja takaisin lentokenttää kohti. Lentokentällä mulla ei ollut hajuakaan missä lentokenttäjunan laituri olisi. Näin matkalla yhden portin junalle ja menin siis sinne. Luulen että kyseessä oli lentokenttätyöntekijöiden portti koska näin matkalla vain yhden naisen ja hän katsoi minua aika kummissaan. Katsokoot. Pääasia että pääsen Tikkurilan juna-asemalle ja siitä kotiin.

Tikkurilassa olin reilusti aikaisessa ja ennen mun junaa lähtisi vielä yksi juna Jyväskylään. Kävin lipputoimistossa vaihtamassa mun junan siihen aikaisempaan ja lähdin sillä kotiin. Kotona olin yhden, kahden maissa, annoin tytöille ruokaa, romahdin sohvalle enkä liikkunut siitä minnekään koko päivänä. Paitsi kauppaan ja keittämään teetä. Yskin viime yön joten jos tänä yönä saisi paremmin unta. Turha luulo! Yskimiseksi taas meni. Herätyskello soi 5.30, soitin pomolle etten voisi tulla töihin koko yön kestämisen yskimisen jäljiltä ja käänsin kylkeä. Loppuviikko meni sairastellessa.

Mutta joo. Lontoo tuli nähtyä ja siellä voisi käydä uudelleenkin 😀 Kiitos hienosta reissusta isä! <3